Pähkinänsärkijä

Nyt on joulu ohi ja joululahjat avattu… Yhtä lahjaa saan tosin vielä päivän verran odotella. Torstai iltana pääsen nimittäin katsomaan vihdoin ja viimein Pähkinänsärkijä balettia. Oli ihan pakko päästä tänne hehkuttamaan jo etukäteen. Niin monta vuotta olen balettia halunnut päästä katsomaan ja nyt sitten vihdoin ja viimein. Rakastan Tšaikovskin musiikkia. Seuraavaksi on sitten vuorossa Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi.

Balettilippujen lisäksi sain myös kasan kirjoja, joita olen jo ahkeraan lueskellut. Olen nämä joulun pyhät istunut vain nenä kiinni kirjoissa ja taidanpa jatkaa vielä vähän aikaa =D Kohta on pakko ruveta taas väsäämään koulu juttuja.

Joulu lähestyy… Joulun kunniaksi olen taas väsäillyt pode/koira-aiheisen joulukalenterin. Samalla tuli tehtyä myös uusi ulkoasu. Pitkästä aikaa päätin väsätä sivut frameihin turvautuen. Frameja olen viime aikoina välttänyt niiden suurien puutteiden takia, mutta toisaalta frameilla saa toisinaan parempaa jälkeä kuin diveillä. Frame ongelmat olen pyrkinyt välttämään, lisäämällä joka sivulle linkin index-sivulle, niin ei haittaa, vaikka joku googlen kautta löytäisi vaikka vain rotukuvaus sivun… (ja kaikille niille ihmisille, jotka eivät tuosta ymmärtäneet mitään – ei haittaa, harva ymmärtää =D) Mutta sen pidemmittä puheitta. Toivottavasti pidätte.

———————————–

Ja Hanna-Leenalla jaksamisia Decon poisnukkumisen johdosta. Myös täällä jäätiin kaipaamaan pientä energiapaukkausta 🙁

Synttärit

Tällä kertaa siis minun. Vuosia tuli taas yksi lisää ja nyt olen siis 22… Eipä tunnu missään, koska olen puolen vuoden ajan jo luullut olevani 22. Niin sitä vuosissaan erehtyy =D Yhtään ei tunnu erilaiselta. Mitä nyt ketuttaa, kun joutuu sisaruksia kuskaamaan paikasta toiseen, kun vanhemmat on risteilyllä. Mutta sainpahan eilen neljännen Twilightin suomenkielisenä. Hauskaa lueskella ja katsoa ymmärsikö kaiken englanniksikin =D

Tänään oli myös viimeinen harjoittelutuntini. Hienosti meni ja jaoin kaikille marianne-karkit tunnin lopuksi. Vähän on haikea fiilis, mutta samalla olen helpottunut että harjoittelu on ohi. Vihdoin saan taas vähän nukkua 😉

Nuotteja

Tänään yritin vähän siivoilla. Siivottavana oli mm. nuottihylly. Siinä olikin järjestämistä. Erityisesti nuotti-kansio aiheutti päänvaivaa. Siellä kun olivat kaikki irtonuottini aivan sikin sokin.

Nuottikansion järjestäminen vei vähän aikaa. Nuotit kun olivat vain irtonaisia monisteita. Siinä sitten yritti pähkäillä, mikä nuotti kuului mihinkin kappaleeseen. Yksikin kappale oli 11 sivua pitkä. Vähän oli ihmettelmistä, mitkä sivut kuuluivat samaan kappaleeseen ja missä järjestyksessä.

Toisaalta homma oli todella hauska. Oli mukava katsella nuotteja ja miettiä, milloin oli mitäkin tullut soiteltua. Pari kappaletta tunnistin heti omiksi tutkintokappaleikseni, muutamaa en muistanut ollenkaan. Joitain jouduin soittamaan läpi, selvittääkseni sivujen järjestyksen.

Lopulta sain kaikki nuotit järjestykseen ja nyt minulla on kaksi siistiä kansiota: toisessa on klassinen/pianosovitukset, toisessa laulut iskelmästä poppiin. Melkoinen röykkiö niitä monistenuotteja olikin kertynyt musiikkiopisto ja kuoroaikojen ansiosta. Sitten kun siihen lisää vielä kaikki nuotitkirjat (kuten Suuri Toivelaulukirja 1-18 ja Bachin Sonatiini ym. pianokirjat) niin aika paljonhan tässä olisi soiteltavaa =D Onneksi täällä kotona on näitä laulajiakin. Kunhan Siru vielä malttaisi pysyä pois koskettimilta ja viihtyisi lattian tasalla laulamassa 😉

Opeharjoittelu

Niin on taas kuukausi kulunut. Nefi täytti vuoden ja omat synttäritkin lähestyvät pika vauhtia (tosin mitäs sen on väliä, kun olen jo vuoden päivät kuvitellut jo muutenkin olevani 22 – kai sitä saa oman ikänsä muistaa väärin =D)

Hirveä kiirus on koko ajan. Paraikaa on menossa opelinjan harjoittelu ja itse olen Sibiksessä eli Sibeliuslukiossa. Neljä tuntia olen nyt pitänyt ja neljä on vielä edessä. Huh heijaa…

Yleisesti ottaen tunnit ovat menneet hyvin ja koulu ja luokka ovat olleet ihania. En tosin muista koska olisin viimeksi ollut näin väsynyt. Tuntiensuunnittelu vie ihan järkyttävästi energiaa. Juuri kun luulet saaneesi kaiken valmiiksi, tajuat ettei jokin juttu voikaan toimia näin tai noin. Siinä sitten taas tekemään muutoksia ja puoleenyöhön asti päässä pyörivät erilaiset mahdollisuudet. Sitten kun niitä muutoksia tulee koko ajan, niin luokan edessä ei muistakaan mitä piti sanoa milloinkin. Välillä meinaa tulla jo ihan epätoivoinen olo. Kaikki ideat tuntuvat aluksi niin hirveän hyviltä, mutta se miten ne käytännössä toimivat onkin vallan toinen juttu *_*

Mutta eipä tässä mitään varsinaista valituksen aihetta kuitenkaan ole. Ihan hienosti ovat asiat loksahtaneet kohdilleen. Kehittymisen tarvetta on pääasiassa sellaisissa asioissa, joihin opettajat kasvavat vasta ajan myötä (keskustelujen ohjaaminen, kysymysten esittäminen tuosta noin vaan ym. ym.). Ihan tyytyväinen saan siis olla. Jotenkin sitä myös huomaa, ettei sitä loppujen lopuksi edes jännitä luokan edessä olemista niin paljon kuin aluksi uskoin. Sitä vain menee eteen, sanoo sanottavansa, ja se on siinä. Kertaakaan ei ole kunnolla jännittynyt. Oikeastaan on vain koko ajan vähän semmonen fiilis, että osaankohan nyt kaiken ja muistinkohan sanoa sen olennaisen. Mutta näitäkin miettii yleensä ennen tunnin alkua tai tunnin loputtua. Tunnilla sitä antaa mennä vaan.

Kenties oudoin huomio on kuitenkin se, että kuvittelin tuntien pitämisen tuntuvan iäisyydeltä. Sibiksessä on 75 minuutin tunnit ja arvelin vahtaavani kelloa ja yrittäväni epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa kerrottuani kaiken jo 10 minuutissa. No todellisuus on vähän toisenlainen. Kyllä sitä koko ajan kelloa vahtaa, mutta vain ettei pitäisi oppilaita yliaikaa tunnilla 😉 Aika kuluu kuin siivillä.