Nuotteja

Tänään yritin vähän siivoilla. Siivottavana oli mm. nuottihylly. Siinä olikin järjestämistä. Erityisesti nuotti-kansio aiheutti päänvaivaa. Siellä kun olivat kaikki irtonuottini aivan sikin sokin.

Nuottikansion järjestäminen vei vähän aikaa. Nuotit kun olivat vain irtonaisia monisteita. Siinä sitten yritti pähkäillä, mikä nuotti kuului mihinkin kappaleeseen. Yksikin kappale oli 11 sivua pitkä. Vähän oli ihmettelmistä, mitkä sivut kuuluivat samaan kappaleeseen ja missä järjestyksessä.

Toisaalta homma oli todella hauska. Oli mukava katsella nuotteja ja miettiä, milloin oli mitäkin tullut soiteltua. Pari kappaletta tunnistin heti omiksi tutkintokappaleikseni, muutamaa en muistanut ollenkaan. Joitain jouduin soittamaan läpi, selvittääkseni sivujen järjestyksen.

Lopulta sain kaikki nuotit järjestykseen ja nyt minulla on kaksi siistiä kansiota: toisessa on klassinen/pianosovitukset, toisessa laulut iskelmästä poppiin. Melkoinen röykkiö niitä monistenuotteja olikin kertynyt musiikkiopisto ja kuoroaikojen ansiosta. Sitten kun siihen lisää vielä kaikki nuotitkirjat (kuten Suuri Toivelaulukirja 1-18 ja Bachin Sonatiini ym. pianokirjat) niin aika paljonhan tässä olisi soiteltavaa =D Onneksi täällä kotona on näitä laulajiakin. Kunhan Siru vielä malttaisi pysyä pois koskettimilta ja viihtyisi lattian tasalla laulamassa 😉