Viimeisestä pitkästä uutisesta on hurahtanut nyt niin pitkä aika, että tässä olisi reilun vuoden edestä kerrottavaa. Somen päivittely on osoittautunut niin nopeaksi ja vaivattomaksi tavaksi jakaa laumamme kuulumisia, että sivuille kirjoittaminen on jäänyt. Yritän nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja saattaa sivutkin vihdoin ajantasalle. Tämä on nyt ensimmäinen osa pitkien kuulumisten ketjua, jossa kerron vähän Estorian tiimin vuosien 2018-2019 merkittävistä tapahtumista.
Kuulumisia – 1. osa: Müslis Maniac aka Hestia
Vuosiin 2018 ja 2019 on mahtunut todella paljon kaikenlaisia muutoksia ja merkittäviä tapahtumia. Viime vuoden osalta yksi merkittävimmistä uutisista oli ehdottomasti laumamme kasvaminen kauan haaveillulla keskarilla eli keskikokoisella sileäkarvaisella portugalinpodengolla. Vaikka olinkin haaveillut keskarista aina vuodesta 2007 asti, tämä ei kuitenkaan ollut millään tavalla suunniteltu lisäys. Ikinä en ole koiraa ottanut enkä toivottavasti tule enää ikinä ottamaan yhtä ex-tempore meiningillä, sillä Hestian saapuminen meidän laumaamme tapahtui käytännössä vahingossa.
Kaikki alkoi siitä, että kävin pariin otteeseen kylässä hyvällä ystävälläni Nurmijärvellä. Heille oli palautunut ruotsintuontina Suomeen saapunut nelikuinen pentu, joka totta kai hurmasi minut saman tien. Toisella vierailullani kaverini keksi lähettää neidin mukanani hoitoon ja sille tielleenhän tuo pelkkää ”Pentu” nimeä alun perin totellut ihana likka jäi. Äitini ja siskoni totesivat heti koiran nähdessään, että taisi sitten lauma kasvaa yhdellä, vaikka itse kyllä hangoittelin vastaan ihan viime hetkille asti. Mielessäni aloin kuitenkin melkein heti kutsua tyttöä Hestiaksi, sillä olin jo päättänyt, että jatkaisin podengojeni kanssa tästä eteenpäin tätä jumalatar-nimi teemaa ja tuontikoirien nimissä oli tarkoitus olla kuusi kirjainta. Eli aika vahvasti tämä pieni keskaripentu yritti kyllä laumaamme juurtua heti ensi hetkistä lähtien.
Päätöstä jättää Hestia kotiin ei kuitenkaan tehnyt helpoksi pentua vaivanneet virtsatietulehdukset, jotka alkoivat oirehtia vakavasti heti tytön saavuttua hoitoon. Melkoisen säikäytyksen tyttö aiheutti, kun alkoi heti toisena yönä pissaamaan verta ja lääkärissä paljastui virtsakiviä ja paha tulehdus. Tätä jouduttiin hoitamaan useita viikkoja ja saimme lääkäreiltä vaivaan usean antibioottikuurin, joiden loputtua oireet alkoivat aina uudestaan. Hestia palasi kertaalleen ystävilleni, jotka veivät tyttöä lisätutkimuksiin, joissa epäiltiin jopa rakenteellista virhettä. Olin joka hetki valmis luovuttamaan ja puhuimme jopa tytön palauttamisesta Ruotsiin. Valitettavasti – tai kenties onneksi – sydän tahtoo mitä tahtoo ja otin Hestian takaisin ja pähkäily jatkui. Terveydellisten ongelmien lisäksi (joiden takia Hestia mm. pissasi käytännössä joka päivä sohvan tai kaikki koirien pedit litimäriksi) tämän tytön yhteiselo Freyan kanssa ei meinannut millään sujua. Onhan tällä kaksikolla ikäeroa vain 9 kuukautta. Monet itkut tuli itkettyä ja läheisten kanssa asiaa pohdittua. Joka päivä aion kirjottaa sen kohtalokkaan viestin, jolla päättäisin palauttaa Hestian Nurmijärvelle ja unohtaa haaveeni keskarista.
Loppujen lopuksi päädyin viemään Hestian vielä kerran lääkäriin, tällä kertaa Someron AB-klinikalle. Siellä tytölle annettiin samantien pitkä kuuden viikon antibioottikuuri. Tätä kuuria päätyi Harjavallan kunnallinen eläinlääkäri jatkamaan vielä ilman keskeytyksiä pari viikkoa lisää ja lopputuloksena Hestian virtsatieoireet katosivat. Kun joka päivä kotiin tullessa ei sohva ollut pissassa, alkoivat omatkin hermot hieman tasaantua ja kenties tästä syystä myös Hestian ja Freyan yhteiselo rupesi toimimaan niinkin hyvin, että nyt tytöt ovat ihan parhaita kavereita (paitsi juoksujen ja valeraskauksien aikaan). Hestia pääsi myös aloittamaan näyttely-uransa huikeasti heti Helsingin messukeskuksessa joulukuussa 2018 voittaen molempina päivinä itselleen junnu-voittaja tittelit ja sunnuntaina vieläpä Voittaja tittelin. Podengoyhdistyksen erkkarissa kesällä 2019 neiti oli VSP.
Koska kyseessä on keskari, haasteet eivät tietenkään ole loppuneet vielä tähän. Keväällä neiti päätti aloittaa karkailun mökillä. Lopulta vaihtoehdoksi ei jäänyt muuta kuin tytön pitäminen juoksuhihnassa, sillä edes aidan vahvistuksesta ei ollut apua. Neiti keksi aina jonkin kolon, josta päästä pelloille tai naapurin tontille juoksemaan. Nyt tänä syksynä tuo karkailu vimma on onneksi jo vähän hellittänyt ja mökillä tyttöä uskaltaa pitää vapaana. Lenkit tehdään kyllä kaikki hihnoissa, sillä Hestia menettää kuulonsa saman tien vapauduttuaan. Kertaalleen neiti jopa karkasi jäniksen perään, kun hihnan lukko aukesi itsestään. Onneksi tyttö tuli sillä kertaa takaisin jäämättä auton tai junan alle, mutta nyt tytöllä on käytössään lukoton hihna ja tiukka panta, josta Hestia ei millään voi päästä enää karkuun. Hestian ja Freyan yhtäaikaiset valeraskaudet aiheuttivat pientä ongelmaa myös tässä loppukesästä/alkusyksystä, mutta nyt neitien yhteiselo sujuu jälleen.
Eli summa summarum. Meidän laumassamme elelee nykyisin siis myös ihana Müslis Maniac eli Hestia. Tyttö saattoi saapua laumaamme vahingossa eikä neiti millään tavalla ole meidän elämäämme helpottanut, mutta joskus joku koira vain kuuluu sinulle, vaikka kuinka yrittäisit panna hanttiin. Niin kävi ainakin Hestian kohdalla.
