Niin se aika taas riensi ja jälleen vuosi vaihtui. Nyt on tammikuukin jo melkein ohi ja sekä työ- että koirarintamalla pitää kiirettä. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä hieman muistella kulunutta vuotta ja pohtia, mitä tämä uusi vuosi 2016 tuo mahdollisesti tullessaan.
Vuoteen 2015 mahtui runsaasti koira-aiheisia juttuja. Alkuvuodesta kävimme mm. Helsingin samojediklubin sammaririehassa Tuomarinkartanolla ja siellä oli ihana katsella, kuinka Nova piti hauskaa rotutovereittensa kanssa. Oli myös aivan hilkulla, ettei laumamme olisi kasvanut yhdellä uudella samojedilla, mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin pitämään lauman kokoonpanon toistaiseksi ennallaan. Aava-samojedi on kuitenkin pysynyt kuvioissa mukana aktiivisesti ja neiti onkin ollut meillä useampaan otteeseen hoidossa. Samoin Aavan äiti Bella on tullut laumallemme tutuksi.
Novasta kuoriutui 2015 vuoden aikana todellinen kaunotar ja neidin näyttelyura onkin ollut nousujohteinen. Useamman ERI:n ja SA:n jälkeen tyttö sai viime vuonna myös ensimmäisen vara-sertinsä. Tästä onkin hyvä jatkaa vuoteen 2016. Nova pääsi myös näyttämään taitojaan tanssijana, kun saimme kutsun esiintyä marraskuun lemmikkimessuille Samojediständin yhteydessä. Nova esiintyi upeasti Chisun Yksinäisen Keijun tarina – kappaleen tahtiin ja tavoitteeksi olemmekin asettaneet tämän kyseisen koreografian hiomisen niin hyvään kuntoon, että pääsisimme tämän vuoden aikana kisoihinkin. Nyt neiti on kuitenkin mammalomalla, sillä pentuja odotetaan meidän iloisella sammarillemme helmikuun alussa.
Kesä 2015 kului ensimmäistä kertaa omalla mökillä. Melkein koko kesän viihdyimmekin mökkeilemässä välillä ihan omalla porukalla, välillä useamman hoitokoiran voimin vahvistettuna. Menoa ja melskettä riittikin enemmän kuin tarpeeksi. Myös tulevan vuoden kesän aiomme viettää kesällä ja sinne on jo lupautunut hoitokoiriakin menoon mukaan. Mökin omistajana on kyllä mukava olla ja innolla kesää tässä jo odotellaan.
Vuoteen 2015 mahtui kuitenkin myös murhetta, sillä kesän lopussa Sirun ristiside katkesi oikeasta takajalasta ja tästä alkoi pitkä kuntoutusprosessi. Ensin tyttö joutui leikkaukseen Malmin Apexin Esa Eskelisille. Toipumista hankaloittivat tikkien ennanaikainen purkautuminen ja jalan turvotus ja yltiömäinen kutina, mikä oli ajaa niin koiran kuin omistajansakin hulluksi. Pikkuhiljaa kuitenkin pääsimme voitonpuolelle ja nyt Siru on aivan oma itsensä. Mistään ei huomaisi, että tytöltä on jalka leikattu, niin taidokkaasti neiti hyppii ja pomppii kuin viimeistä päivää. Vielä lääkärireissut eivät kuitenkaan ole ohi, sillä seuraavaksi neidillä on hammashuolto edessään. Sirulta on pari hammasta nimittäin katkennut ja ne joudutaan poistamaan kirurgisesti.
Mahtui vuoteen 2015 myös muitakin tapahtumia kuin tuttuja koirajuttuja. Mm. ikihaaveeni matkasta Isoon-Britanniaan toteutui viimein kiitos siskoni Susannan, joka hoiti kaikki matkajärjestelyt. Syysloman kulutinkin Brittein saarilla ja rakastuin kyseiseen maahan vielä aiempaa enemmän. Erityisen ihastunut olin Skotlantiin, johon matkamme vei Lontoon, Doverin ja Oxfordin kautta. Glasgow, Inverness, Aberdeen ja Edinburgh olivat kaikki kerrassaan ihastuttavia kaupunkeja, jotka varmasti tulevat myös inspiroimaan kirjojeni tarinoita. Sainkin viime vuonna valmiiksi myös jälleen uuden kirjan kun Demonien sukua sarjan toinen osa valmistui 20 minuuttia ennen vuoden vaihtumista 🙂 Kolmososa ja ensimmäinen prequel ovat jo tekeillä, joten kiirettä pitää kirjoitusrintamalla.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli erityisen tapahtumantäyteinen, mutta nyt on uusi vuosi edessä. Tämän vuoden jännittäviä aikoja eletään, kun Novan synnytyksen aika lähestyy kovaa vauhtia. Laskettu aika on ystävänpäivänä ja sitä tässä odotellaan. Mahdollisesti muitakin pentuja on tulossa, sillä Cera ja Ciara ovat nyt sen ikäisiä, että pentuja voi ruveta suunnittelemaan. Tyttöjen kanssa onkin tarkoitus käydä kevään aikana näyttelyissä ja terveystarkastuksissa, niin saan tehtyä päätöksiä neitien jalostuksen suhteen. Uutta podengopentua myös itselleni etsiskelen, mutta näistä suunnitelmista ei ikinä voi olla täysin varma. Myös koiratanssia pääsen toivottavasti Novan kanssa kokeilemaan jahka pennut ovat syntyneet ja vieroitettu. Jännitystä vuoteen 2016 tuovat myös työkuviot, sillä tällä hetkellä ei vielä syksyn työpaikkaa ole varmistettu. Kesän aikana saan kuitenkin toivottavasti useammankin kirjan kirjoitettua valmiiksi asti, niin se kompensoi sitten kesän palkattomuutta. Mielenkiintoinen vuosi joka tapauksessa luvassa ja malttamattomana jo odotan, mitä kaikkea mahtaakaan tapahtua.