Podetreffit ja musisointia

Tänään oli Heikinlaakson koirapuistossa podetreffit. Mukaan lähti Dobyn ja Sirun lisäksi Susanna kaverinsa Nonnan kanssa sekä äitini kuskiksi. Niska on taas ollut viime aikoina niin jumissa, etten oikein viittinyt itse lähteä ajamaan (ja suunnistuskammolla ja uusiin paikkoihin ajamisella ei siis ollut asian kanssa mitään tekemistä 😉 ).

Podetreffeillä oli porukkaa jopa enemmän kuin olin odottanut. Laskimme, että parhaimmillaan taisi aitauksessa temmeltää 15 podengoa. Sirukin intoutui välillä hieman leikkimään, vaikka pääasiassa hän purjehti ylhäisessä yksinäisyydessään ja pari kertaa komensi muita podengoja käyttäytymään paremmin. Doby parka oli aluksi aivan järkyttynyt. Juoksi mahdollisimman kauaksi podengolaumasta ja pysyi Susannan ja Nonnan jalkojen juuressa. Toisaalta sitten vähän ennen lähtöä intoutui kyllä heittelemään kaikkien päälle roskia maata kuopimalla ja leikki kyllä jo aika lahjakkaasti velipuolensa Onnin kanssa.

Siru ja Doby muistivat Mintun ja Siru N:n ja heti kun he saapuivat riensivät tervehtimään. Minunkin Siruni suostui vähän leikkimään ja Doby innostui todella nähdessään leikkikaverinsa. Harmillisen kylmä tuuli hieman vaivasi ja itsekin oli vaatteistaan huolimatta ihan jäässä, puhumattakaan podengoista. Sirulle ja Dobyllekin piti kesken kaiken laittaa vaatetta niskaan.

Doby oli melko lailla pienempi kuin muut podengot. Poikkeuksena Mintun Siru joka on aivan oma lukunsa 🙂 Tietysti Doby on vasta 5 ja puoli vuotta, mutta kuitenkin. Toivottavasti Doby nyt hieman saa vielä jätkämäistä kokoa. Pidän Dobysta toki aivan erityisesti tuollaisena piskuisena kullanmuruna, mutta kuitenkin… Doby on muuten todella hurmaava ja taisipa saada koirapuistossakin pari ihailijaa itselleen. Myös Siru herätti huomiota päättämällä yhtäkkiä kiivetä selkääni jälleen tähystämään. Kuinkakohan paljon muut podengot kiipeilevät omistajiensa olkapäille?

Kovin oli monenlaista podengoa. Joukkoon eksyi jopa “väärän rodun edustaja” joka ei tosin kovin kauaa viihtynyt podengomelskeessä. Oli kyllä todella mukava nähdä erilaisia podengoja ja heidän omistajiaan. Toisaalta podegomäärä kyllä hieman häiritsi ainakin Dobya, joka lämpeni muille koirille vasta, kun jäljellä oli vain muutama. Mietimme tuossa äidin kanssa, että varmasti Dobylla ja Sirulla olisi hauskaa podengolaumassa, jos he olisivat tutustuneet jokaiseen erikseen etukäteen. Dobylle ja Sirulle kun oma lauma tuntuu olevan kaikki kaikessa, ja uusia tulokkaita on vaikea hyväksyä suuria määriä samalla kertaa.

Tuossa otsikossa lupasin tarinaa myös musisoinnista. No aivan ensiksi täytyy tässä sanoa, että Siru on kyllä aivan mainio pakkaus. Aamulla kipusi jälleen pianonkoskettimille soittaa pimputtamaan. Ja sitten kun minä rupesin soittamaan, ryhtyi jälleen hieman laulamaan. Mutta tämä ei oikeastaan ollut se varsinainen asia. Varsinainen asia on nimittäin se, että opettelin tänään soittamaan “What if God was one of us” kappaleen korvakuulolta kaksikätisesti. Tämä on nyt kyllä tuuletuksen paikka, sen verran vähiin on soittelu jäänyt viime aikoina. En ole näköjään kaikkea unohtanut, vaikken enää musiikkiopistossa käykään kerran viikossa. Hyvä minä =D

Niin ja Dobyn jalka tuntuu olevan kunnossa. Lääkitys siihen tosin tarvittiin, joten Kaapelitehtaan näyttelyyn emme pääse.