Nyt on heinäkuu loppuillaan ja elokuu alkamassa. Todella lämpimistä säistä olemme saaneet nauttia, mutta itse olisin ainakin tyytynyt ”vain” 20 asteeseen reilun 30 asteen sijasta. Nukkumisesta ei ole tullut mitään tässä helteessä ja pääkin on ollut kipeä. Ei tietenkään saisi valittaa, mutta minusta siinä vaiheessa, kun auringossa alkaa olla jo lähes 40 astetta lämmintä, mennään jo liian pitkälle.
Mutta siis. Pitkään aikaan en tähän blogiin ole kirjoittanut, kun olen niin keskittynyt tuohon pentublogiin ja facebook-päivityksiin. No ehkäpä on aika saattaa teidätkin rakkaat lukijani ajantasalle.
Kuten pentublogin lukijat tietävät, ovat pennut saaneet uudet kodit. Ja molemmat jäävät siis tänne Mäntsälään. Itse pidin Artemiksen ja äiti osti Apollon. Artemiksesta tuli Windi ja Apollosta Waldo pitkällisten keskustelujen jälkeen (nimen valinta on todella hankalaa, kun jokaisen ehdotuksen jälkeen tulee kommentti ”se ja se sukulainen on sen ja sen niminen”). Ihan tyytyväinen noihin nimiin kuitenkin olen ja ovatpa pikkuiset jopa tainneet ne oppia. Waldo on varsinainen sydäntenmurskaaja söpöläinen, jonka tulevalta näyttelyuralta odotan paljon, mikäli nuo kivekset nyt vain laskeutuvat. Myös Windi on tietenkin ihana pikku kaunotar, mutta kannukset ja tällä hetkellä syystä tai toisesta karvaton hännänpää ”pilaavat” hieman kokonaisuutta, mutta toisaalta antavat likan ulkomuodolle oman persoonallisen säväyksen.
Kirjoja en ole kesän aikana hirveästi kirjoitellut, koska tämä kuumuus on saanut tietokoneen miltein räjähtämään. En ole voinut kirjoitella mitään, koska jo puolessa tunnissa näppäimistö alkaa kuumeta niin, että sormet miltei palavat. Olenkin tyytynyt väsäämään koneelleni kirja-hakemistona toimivaa kotisivua (jotka eivät nettiin asti pääse, sori vaan). Toisin sanoen jokaisella kirjalla on oma sivustonsa, josta löytyy aakkostettu henkilöhakemisto (sekä pitkin että lyhyin henkilökuvauksin), luku-tiivistelmät, kirjan maailmaan liittyviä kuvauksia (valtioista, kansoista, uskonnoista jne.) ymv. Kirjojen/sarjojen alkujahan on jo 15 kappaletta, joten sivustosta on melko iso tulossa. Mutta onpahan ainakin helppo löytää unohduksiin jäänyt henkilö. Ei tarvitse aina selata word-tiedostoja edes takaisin löytääkseen jonkin tietyn yksityiskohdan.
Tänään päätin, että mikäli Siru tämän pitkän tauon jälkeen näyttää pärjäävän hyvin elokuun agilitytreeneissä, rupeamme kisaamaan ensi vuonna. No niin nyt se on sanottu. Enää ei voi perääntyä 🙂 Mutta siis oikeesti… Sirun kanssa ei enää hirveästi näyttelyissä huvita käydä (toki sieltä olisi vielä mahdollista se yksi serti ainakin saada, mutta jos nyt keskittyisin käymään näyttelyissä tämän ”nuoremman sukupolven” kanssa), mutta toisaalta olisi kiva harrastaa ”vakavasti” jotain. Ja ainakin täällä kotona Sirua on treenit näyttänyt ihan mukavasti kiinnostavan, tosin hieman pelottaa, mitä tekee sitten kun ei nameja ole mukana.
Hain heinäkuun puolivälissä töihin Mustiin & Mirriin. Vielä ei mitään ole kuulunut, mutta edelleen jaksetaan toivoa. Kenties sieltä vielä joku jokin päivä soittaa.