Pieniä juttuja


Nyt on Siru vuoden ja pari päivää. Doby taas täytti tänään 4kk. Syntymäpäivänsä kunniaksi Sirulla alkoi toinen juoksu ja Doby puolestaan on ryhtynyt nostamaan jalkaansa tarpeet tehdessään. Tein tuossa äsken juoksupöksyt Sirulle. Aiemmat ostin kaupasta, mutta olivat liian isot ja menivät heti rikkikin. Nämä minunkaan tekemäni eivät ole parhaat mahdolliset. Siru kun on niin hoikka tyttö, että niitä pitää vielä pienennellä.

Sirun synttärit menivät hyvin. Hän sai suloisen vaaleanpunaisen pehmolelun ja tein hänelle lihapulla/nakki unelman, joka oli niin suuri, että myös muut lauman jäsenet saivat maistiaisia. Eikä Siru edes hirveästi asiasta valittanut.

Tänään on loppiainen, joulukoristeet kerättiin kokoon ja koulu alkaa viikon päästä. Voi itku. Olin jo niin tottunut tähän lomaan. No kyllähän kouluun on lopulta pakko palata.

Kuten otsikkokin sanoi, tässä oli tällaisia pikku juttuja.