Metsässä ja Mätsärissä


Doby on aivan kahjo, silloin kun hän pääsee juoksemaan metsässä vapaana. Eilen hän juoksi edes takaisin tiellä ja teki väillä ihme siksak-kuvioita rämpien erilaisissa ryteiköissä metsätien kummallakin puolen. Doby ei aristele yhtään, vaan hän säntäilee tutkimusmatkoillaan sinne tänne. Ja se vauhti… se on jotain käsittämätöntä. Huolimatta esteistä ja lumihangesta, Doby etenee pitkänkin matkan todella nopeasti eikä tunnu väsyvän ollenkaan. Doby nauttii tavattomasti olostaan ja voisinkin viettää metsässä pitkänkin aikaa, ihan vain katsellen Dobyn leikkiä. Eilisen jälkeen, minun ei tarvitse kuin vilkaista Dobyyn, niin jo purskahdin nauruun, muistaessani minkälainen meno hänellä metsässä oli päällä.

Tänään päästin myös Sirun heti metsään päästyämme vapaaksi. Siru on saanut aivan älyttömästi rohkeutta lisää. Nyt Sirukin säntäili sinne tänne omille tutkimusmatkoilleen ja siinä sitä oli vahtimista, kun podengot riehuivat välillä ihan missä sattui. Dobyllakin oli niin hirmuinen vauhti, että hän onnistui vain vaivoin pysähtymään kohdastessaan yhtäkkiä suuren vesilammikon. Tällä kertaa lähdimme metsässä aivan uuteen suuntaan. Emme olleet aiemmin käyneet siellä ja koirat olivat aivan fiiliksessä. Päästin myös Murun irti ja siellä sitten kolme koiraa juoksi kuin mitkäkin tuulispäät ympäri ämpäri, hyppivät kiveltä toiselle, kurkkivat puun takaa, tunkivat kuononsa kaikkiin koloihin ja pitivät hauskaa monen koiran edestä. Onneksi jokainen tottelee minua sen verran hyvin, että ei tarvinnut hirveästi pelätä jonkun katoavan. Ja koti nyt oli vielä sen verran lähellä, että eivätköhän he olisi eksyessäänkin sinne lopulta löytäneet.

Mutta se muutos, joka Sirussa on tapahtunut, on kyllä jotain aivan mieletöntä. Jokin aika sitten pohdin, onko Siru liian arka esimerkiksi pentueen emoksi. Vieraat koirat kun olivat hänelle kauhea pelon aihe samoin kuin vieraat ihmiset toisinaan. Kaikille autoille ja muille piti lenkeillä räksyttää ja olin jo aivan hätää kärsimässä. Mutta nyt Siru mennä viilettää metsässä podengomaiseen tyyliin, teki tuttavuutta muiden podengojen kanssa podetreffeillä, joskaan ei hirveästi riehunut ja leikkinyt, ja sunnuntaina match showssa, oli todella tarkkaavainen ja iloinen oma itsensä. Välillä piti tosin joitain isompia koiria pelätä ja mustille koirille rähistä. Mutta eiköhän Sirusta pikku hiljaa tule oikea minileijona. Sitäpaitsi mielestäni on vain hyvä, että Siru on hieman varautunut esimerkiksi juuri vieraiden ihmisten suhteen. Ei tarvitse pelätä, että vapaaehtoisesti lähtee kenenkään gansterin matkaan mukaan.

Tuolla sunnuntain match showssa, jonne osallistuimme loppujen lopuksi vain Dobyn kanssa, vaikka Siru olikin mukana, tapasimme todella mukavan bordercollien omistajan. Hän oli itseasiassa myös edellisessä Mäntsälän match showssa. Hän ihasteli kovasti podengoja ja Sirukin kävi pari kertaa häntä haistelemassa. Paikalla oli ihan hirveä määrä pentuja, koska tuo Kaapelitehtaan pentunäyttely siirtyi viikolla ja kaikki tulivat viime hetken harjoituksiin. Doby parkaa pelotti hirmuisesti ja mietimme tuleeko Dobyn ensiesiintymisestä yhtään mitään, mutta siinä kun neljä tuntia odottelimme niin kehään päästessään Doby olikin jo aikamoinen hurmuri. Tuomarikin ihastui häneen ja antoi punaisen nauhan, vaikka Dobyn käytöksessä olisi vielä ollut parantamisen varaa. Ryhmäkehässä ei tullut menestystä, mutta Doby ei kuitenkaan ollut läheskään ensimmäinen, joka tiputettiin.