Marraskuun aika tapahtui kaikenlaista. Kävimme Windyn ja Waldon kanssa kolmessa pentunäyttelyssä ensin Lohjalla, sitten Tampereella ja Lopuksi Helsingissä. Lohjalta tuloksena oli ROP-pentu (Waldo) ja VSP-pentu (Windy). Muissa näyttelyissä ei sitten yhtä hyvin mennytkään. Tampere oli varsinainen pohjanoteeraus, mutta syynä oli kyllä enemmänkin osaamaton tuomari kuin koirat. Vaikka ei ne koiratkaan ihan parhaimmillaan ollut 😉 Waldon ongelmaksi paljastui nopeasti jännittäminen näyttelykehässä. Ulkonäköä olisi riittävästi hyviin tuloksiin, mutta siitä ei ole apua, jos koira ei suostu kävelemään tai seisomaan pöydällä. Siitä huolimatta Waldo jätti kilpakumppaninsa Helsingissä taakseen 🙂 Windy ei puolestaan näytä yhtä hyvältä kuin veljensä (tuollainen pikku sintti), mutta esiintyminen on niin reipasta, että pakostakin hymyilyttää. Helsingissä Windy olikin sitten toinen kolmen nartun kisassa.
Joten nyt tässä on tavoitteena totuttaa Waldo erityisesti pöytään. Tarkoituksena olisi ostaa ihan oikea näyttelypöytä, jonka kanssa voisi sitten mennä erilaisiin koira tapahtumiin Waldoa pöydällä seisottamaan. Waldo kun osaa olla pöydällä kotona, mutta vieraassa paikassa se ei sitten enää onnistukaan. Joten siedätyshoito, täältä tullaan 🙂
Marraskuussa meille muuttivat myös degupojat Jumbo ja Höntti. Aivan ihanista otuksista on kyllä kyse. Todella seurallisia ja eläväisiä tapauksia. Häkin viikareille rakensi meidän pappa ja se on kyllä niin upea ja iso, että kateeksi käy. Nyt on poikien kanssa tosin sellainen ongelma ollut, että molemmilta pojilta rupesi paino laskemaan nopeasti ja nyt on stronghold-lääkitys päällä. Toivottavasti saadaan pojat taas pian kuntoon.
Marraskuun uutisiin kuului myös se, että DObyn viimeisin valloitus, Iloinen Koira Tiitu, osoittautui mitä ilmeisemmin tiineeksi. Röntgeniin tuleva mamma on menossa ensiviikolla ja pennut syntyvät joulukuun puolivälin tienoilla. Täällä odotellaan innokkasti sormet ja varpaat ristissä ja pentujen kuulumisia tulen varmaan täällä blogissakin kertomaan, jahka itse jotain taas kuulen. Kiinnostuneet voivat kysellä pennuista Iloinen Koira kennelistä.