Konfirmaatio

Tänään oli sitten riparin konfirmaatio. Yhtenä ohjaajana homminani oli riparilaisten siunaaminen, ehtoollisen jako sekä yhden konfisbiisin säestäminen… Jännitys oli melkoinen.

En suoraan sanottuna ole jumalanpalvelus ihmisiä. Kun käyn jumiksessa, se kyllä tuntuu hienolta ja istun mielelläni kirkossa hiljaa ajatellen, mutta esimerkiksi ehtoollisella käyn harvoin ja sunnuntain jumiksessa vain poikkeustapauksissa. Hieman siis jännittikin, kun yhtäkkiä joutui “papin” rooliin siunaamaan ja jakamaan ehtoollista.

Erityisesti ehtoollisen jako jännitti. Hermoilin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin koko leiriä ellen enemmänkin. Näin painajaisia siitä, kuinka viiniä holahtaa jonkun pikariin liikaa tai kuinka tiputan koko kannun sisältöineen maahan. Pelkäsin unohtavani viinin jakoon liitettävät sanatkin.

No onneksi mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. En kaatunut. En kaatanut viiniä liikaa ja muistin “vuorosanani”. Tosin ehtollisen jaon puolivälissä rupesi käsi kyllä jo hieman vapisemaan – ette uskokaan kuinka painava se viinipikari onkaan täynnä viiniä ja vielä jännityksestä löysin käsin.

Mutta kaikki siis sujui ja nyt eka ripari on lopullisesti takana. Meinasi nousta tippa linssiin, kun toivotimme riparilaisille onnea ennen kuin he lähtivät omille teilleen 🙁 Niin ne linnunpoikaset lentävät pesästä.