Kaikennäköistä

Kuten huomaatte, on edellisestä kirjoituksestani jo aikaa. Kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua sitten viime blogiviestini, joten tästä onkin tulossa varmaan aikamoinen romaani. Mitä nyt jos kuitenkin aloitan ihan alusta.

Tämä kuukausi on ollut hirveän kiireinen. Yliopistolla oli kolme tenttiä. Kreikka meni ihan mukavasti. Uskontotieteessä oli seitsämän kysymystä joihin kaikkiin piti vastata, joten se nyt ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Siis seitsämän kysymystä, joista jokainen vaati jotain ihan ihme tietoja. Ne eivät olleet yhtään soveltavia, vaan tentti testasi enemmänkin yksityiskohtien osaamista. Meinasin lyödä hanskat tiskiin heti, mutta se ei sovi luonteelleni, joten jatkoin sinnikkäästi. Loppujen lopuksi sain sitten jotain ylöskirjoitettua, joskin vastaukset tuntuivat aivan epätoivoisilta yrityksiltä. No eipä voi mitään. Sen sijaan opettajalinjan pääsykoe tuntui menneen hyvin. Menikö se tarpeeksi hyvin… sitä en vielä tiedä, mutta toivotaan. Koe oli samana päivänä tuon uskontotieteen tentin kanssa, joten fiilikset sen tekemiseen eivät olleet parhaat mahdolliset. Koe oli lisäksi minulle vieraassa rakennuksessa. Minä luonnollisesti eksyin sellaiseen käytävään, jonka ovet lukkiutuivat minun perääni. Olin siellä sitten ansassa, kunnes eräs tyttö päästi minut ystävällisesti pois. Juuri silloin paikalle saapui myös joku nainen huutamaan, ettei sinne saa mennä, koska se laukaisee hälytyksen. Mhh… Ei oveen olla ajateltu laittaa varoituskylttiä tai jotain. Hälytyksistä viis, mutta minä olisin voinut jäädä lukkojen taakse koko kokeen ajaksi.

Koeviikkoa seurasi sitten podetreffit Mäntsälässä. Lauantaina piti alunperin mennä Tampereen näyttelyyn, mutta tuon silmätulehduksen takia se ei onnistunut. No sen sijaan järkkäsin treffit Mäntsälään. Meille saapuikin sunnuntaina 16. päivä Tassurallin Eka Vekara eg Vekku omistajineen sekä vanha tuttu Beoline Nadza eg Siru N. Vekku oli todella komea poika ja minä rupesin heti tietysti miettimään, voisiko minun Siruani ja Vekua joskus astuttaa. Mutta se on jo toinen tarina. Mutta kuten voitte arvata, neljän podengon ja kahden muun koiran meno oli aikamoista sekasortoa. Vekku piti Murusta, Muru ei pitänyt kenestäkään, Poju rakastui Vekkuun, Doby hullaantui kaikkiin podengoihin, Siru N rakasti tasapuolisesti kaikkia ja minun Siruni leikki mukana unohtamatta komentelua ja päällepäsmäröintiä. Hauskaa oli, kuten gallerian kuvasatokin jo kertoo. Vekun lähdettyä kolme muuta podengoa lähti vielä ulos eikä Mintun Sirulla ollut enää mitään saumoja pysyä pikakiitäjieni vauhdissa. Välillä Siru N jopa hukkasi Siru C:n ja Dobyn, kun nämä olivat liian nopeita Siru N:n perässä pysyä. Sitten kesken leikin podengot tietenkin löysivät jostain oravan raadon ja siinä sitä olikin töitä, kun podeja yritimme hätistellä takaisin pihalle.

Vähän ennen pääsiäistä Siru rupesi saamaan ihan hirveitä hengenahdistus- eli “reverse-sneezing” kohtauksia ja nuhakin vaivasi. Kohtauksia Sirullahan on ollut jo aikasemmin, mutta nyt ne olivat pahempia ja kestivät pitkiä aikoja. Muilla koirilla ei tässä vaiheessa vielä mitään ollut. Lääkäriinkin soitin, mutta siellä sanottiin, ettei ole syytä huoleen, kun koira muuten on terve kuin pukki, joten voimme seurata tilannetta pyhien yli. Pääsiäisenä Sirun kohtaukset vähenivätkin, mutta Dobylla alkoi olla samaa vaivaa. Pääsiäisenä Minttu soitti minulle ja kertoi, että hänen Sirullaan oli ollut viikolla samoja ongelmia ja ne oli diagnosoitu nenäpunkiksi. Pääsiäisen jälkeen alkoivat myös meidän muut koirat aivastella ja pärskiä ja myös heille määrättiin nenäpunkki lääke. Nyt toivotaan, että kyseessä on todellakin nenäpunkki niin, että lääke auttaisi.

Pääsiäisen vietimme Somerolla isovanhempieni luona. Doby ei vieläkään tuntunut isovanhempiani kunnolla muistavan (ennen kuin oli lahjottu nakein ja makkaroin), mutta muut koirat sen sijaan innostuivat heti mamman ja papan nähdessään. Ensimmäisen yön vietimme isovanhempieni uudessa talossa, mutta seuraavana päivänä menimme sitten lähellä sijaitsevalle mökillemme. Mökkimme on metsässä ja sen vieressä on peltoja. Peltojen poikki kulkee pitkä peltotie ja olimme jo etukäteen päättäneet tehdä testin, kuinka kovaa podengot juoksevat. Minä, Susanna, Muru ja Poju juoksimme tuota peltotietä eteenpäin niin, että äiti ja mamma pitivät kiinni podengoista, ja kun etumatkaa oli tarpeeksi, he päästivät podet irti. Tällä kertaa jäi Dobykin kakkoseksi. Siru pisti nimittäin sellaisen vaihteen silmään, että ihan hirvitti. Siru juoksi kuin mikäkin gepardi eikä juoksija-Dobyllamme ollut mitään mahdollisuuksia. Päivän aikana kävimme moneen otteeseen juoksemassa pelloilla ja tuolla tiellä ja Siru innostui toisenkin kerran näyttelemään todellisia juoksija taitojaan pitäen jopa Murun takanaan. Yleensä Siru juoksi kuitenkin rintarinnan Dobyn kanssa edes takaisin. Doby roikkui vähän väliä Sirun takapuolessa, jalassa tai korvassa, mutta eipä tuo vauhtia haitannut. Leikimme myös hieman piilosta ja podengoilla oli hauskaa. Yhdessä vaihdeessa ihmettelin, minne Muru oikein katosi. Kun vilkuilin sinne tänne, huomasin Murun jähmettyneen vähän matkan päähän. Muru tuijotti silmä tarkkana eteensä ja kun suuntasin katseeni samaan suuntaansa, tajusin Murun äkänneen pienen lauman hirviä tai peuroja kulkemassa pellolta metsään. Ne olivat niin kaukana, etten ole varma kumpia olivat. Onneksi ei Muru sentään perään lähtenyt. Ja nyt jos ihmettelette oliko Poju mukana ollenkaan, kun en siitä ole juurikaan puhunut, niin olihan se. Ja niin tiiviisti olikin, että pelätessään jäävänsä joukosta, Poju yritti ylittää ojan kahden risun ja heinien muodostaman näennäisen sillan avulla ja päätyi suoraan jääkylmään veteen. Susannalle tuli melkoinen hätä asiasta ja kiirehdimme äkkiä takaisin mökille Pojua hieromaan ja kuivaamaan. Onneksi ei sentään sairastunut.

Illaksi palasimme taas isovanhempieni talolle ja nyt paikalle saapui myös äidin kaksi tätiä ja serkku. Ensitöikseni laitoin Merjan (täti) ja Marian (serkku, Merjan tytär) katsomaan podengojen hampaita. Lisäksi löysimme mukavan “näyttelypöydän”, jolle laitoimme podengot seisomaan, kun Merja teki heille oikein hienon tuomaroinnin. Siru ei taaskaan pitänyt asiasta. Doby sen sijaan seisoi järkytyksestä hienosti paikallaan, mutta ei kyllä sen jälkeen mennyt pitkään aikaan vapaaehtoisesti Merjan lähelle. Vasta kun Merja oli tarjonnut Dobylle hírveän kasan herkkuja, Doby vähän heltyi eikä kyräillyt tätä koko ajan.

Somerolla oli myös pääsiäismarkkinat, joilla kävin pikaisesti. Susanna ei kunnolla mukaan päässyt, koska hän sairastui vatsatautiin. Markkinoilta osti itselleni ja susselle kaulakorut sekä koirille poronluun. Poronluu oli kyllä aikamoinen vikatikki. Koirat kyllä rakastuivat siihen (erityisesti Muru), mutta se haisi aivan kammottavalle. Kun itse sairastuin samaiseen tautiin kuin Susanna, niin tuota hajua ei ollut mukava haistella.

Mäntsälässä on tällä hetkellä monta kymmentä senttiä lunta. Sitä vain satoi ja satoi tuon talvimyrskyn aikana. Koirat pysähtyivät ensimmäisenä lumi-aamuna kuin seinään avatessani heille ulko-oven. Järkyttyivät niin tuosta lumesta. Järkytystä kesti kuitenkin vain hetki ja pian Muru, Doby ja Siru pomppivat kuin mitkäkin rusakot pitkin pihoja. (Poju ei kyllä pidä lumesta eikä ole koskaan pitänytkään)Varsinkin Doby on ihan intona. Doby jahtaa pomppujensa synnyttämiä lumipalloja, tunkee naamansa kokonaan kinoksiin ja yrittää jopa kaivautua lumeen. Eilen podengoilla oli metsässä ihan hirveä paini-päivä. Vähän väliä toinen podengoista oli kokonaan lumihangessa toisen podengon tunkiessa tätä sinne parhaansa mukaan. Sitten osat vaihtuivat ja toinen podengo sai lumipesun. Lämpöä ja saunomista rakastaviksi koiriksi podengot ovat ihmeen innostuneita lumesta. Ne ovat tällä hetkellä kuin pikku lapsia, niin sisällä kuin ulkona.

Mutta tässä nyt vähän näitä kuulumisia. Maanantaina olisi hirveä kasa kirjeitä postitettavana. Silloin laitan kennelnimi anomuksen vihdoin menemään, ilmoitan Sirun ja Dobyn Turengin koiranäyttelyyn, lähetän työhakemuksen kirkko-oppaaksi Tuusulaan, vastaan yliopiston kyselyyn ja ehkä ilmoitan Sirun ja Dobyn myös Hollolan näyttelyyn. Saapi nyt nähdä.