5 kk ja syöttöpossuja

26. päivä täyttivät Windy ja Waldo 5 kuukautta. Isoja pikkupodengojahan nuo kaksi tosiaan jo ovat. Windylla on painoa n. 2,8 kg ja Waldolla peräti 3,6 kg! Todellinen möhkäle tuo meidän Doby-juniorimme =D Haukkumaankin on ruvettu jo niin maan perusteellisesti 😉 Pentukoulussa on nyt käyty kolme kertaa ja ihan hienosti on mennyt, vaikka kovasti molempia pentuja harmittaa, kun ei pääse siskonsa/veljensä kanssa leikkimään. Käskyt kuitenkin sujuvat ihan mallikkaasti ja molemmat oppivat kyllä nopeasti uusia asioita. Seisomatreeniä pöydällä ollaan kotona ahkeraan myös harjoiteltu ja nyt ainakaan kotona ei pöytää enää pelätä. Saa nähdä, miten ensi viikon näyttelyssä sitten. Lohjan pentunäyttelyynhän osallistuu vain kaksi sileetä pientä podengoa eli meidän epelit. Jos ei ROP-pentua nyt perheeseen saada, niin jo on ihme 🙂 Todella paljon täällä kyllä hermoillaan ja jännitetään.

Yritettiin tässä “synttäreiden” kunniaksi saada myös seisomakuvia vauvoista otettua. Helpommin sanottu kuin tehty, koska Susanna on ollut matkoilla ja jouduin yksinäni sohimaan kameralla. Ei ole helppoa saada koiraa seisomaan ja samalla toisella kädellä ottaa kuvia mitään näkemättä. Mutta tällaiset kuvat kuitenkin kaksikosta saatiin (pahoittelen eritysesti Windyn kuvan vinoutta eikä Waldonkaan kuva ole paras mahdollinen – muista kuvista vaan puuttui aina vähintään puolet päästä ;P):


Myös Nefin lihotuskuuria on jatkettu. Pikkuisenhan tuo neitokaisen juoksu sotki hommia, kun neiti on silloin tavallista huonompi syömään, mutta kun tänään Nefin punnitsin, niin paino on kuitenkin noussut 5,1:sta 5,4 kiloon. Eli ehkä me saadaan tuo “syöttöpossu” vielä lihomaan. Tosin vaikka juoksun aikana Nefi syökin vähemmän niin viime juoksu tuntuu myös aina Nefiä hieman turvottavan, joten tiedä sitten kuinka ohimenevää tuo lihominen on.