Uutiset

Tänään on V.U.H. sivun 1-v syntymäpäivä. Sivut ovat siis olleet netissä nyt vuoden ja mitenkäs muuten sitä voisi juhlistaa, kun tekemällä uuden ulkoasun. Valitettavasti inspiraatio uuteen ulkoasuun tuli kuitenkin sen verran myöhään, etteivät kaikki tekstit ja linkit ole vielä ehtineet ajan tasalle, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa.

En yhtään osaa luvata, koska saan tämän uudistuksen lopullisesti valmiiksi. Vaikka nyt onkin “lomaviikko” niin aika kuluu melko pitkälti koulutöiden parissa. Tällä hetkellä olen myös mökilla koirien ja Susannan kanssa, joten kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä.

Tarkkasilmäiset ehkä jo huomasivatkin, että olen nyt myös oppinut hyödyntämään blogger-palvelua oikein kunnolla ja sitä saan kiittää mm. näin näpsäkästä tavasta ilmoittaa uutiset ja päivitykset ilman koodausta ja päivitettyjen sivujen nettiin siirtämistä. Kunhan saan tämänkin vielä kunnolla toimimaan niin hyvä tulee.


Päivitetty

Ulkoasu + suuri osa teksteistä