TV:tä katsellessa

Aikaisemmin olen pitänyt televisiota katsovia koiria jonkinlaisena urbaanilegendana, jota erilaiset koiraelokuvat ja piirretyt, kuten 101 Dalmatialaista ym. ylläpitävät. Minusta koira ei yksinkertaisesti pysty hahmottamaan television tapahtumia, joten miksi se sitä katsoisi. Tosin erilaiset tv:stä tulevat äänet saattavat kyllä kiinnostaa koiraa, mutta että koira ihan katsoisi tv:tä..? Minusta se oli suoraan sanottuna melko kaukaa haettua.

Nyt parin viime viikon aikana olen kyllä joutunut uudistamaan käsitystäni koirien kyvystä katsella tv:tä. Ai miksikö..? No minäpä kerron. Kaiken pahan alku ja juuri oli jälleen kerran Siru.

Nauhoitin jokin aika sitten televisiosta Agility MM-kisoja, koska en ehtinyt niitä katsella. Kun lopulta sain hankittua itselleni tarpeeksi aikaa nauhoitusten katseluun, istahdin sohvalle Siru ja Doby vieressäni. Aluksi ei tapahtunut mitään kummallista. Siru ja Doby puuhasivat omiaan ja minä katselin kaikessa rauhassa agilityä. Mutta sitten astui kisavuoroon koira, joka haukkui kauheasti. Silloin Siru käänsi päänsä tv:seen päin ja istui hievahtamatta 15 minuttia katsellen, kuinka koirakot ottivat toisistaan mittaa agilitykisoissa.

Ja nyt en todellakaan puhu vain siitä, että Siru olisi istunut televisiota tuijottaen, vaan hän oikeasti seurasi tv:een tapahtumia. Kun koira meni kepeille Sirun pää liikkui edestakaisin koiran mukana. Kun koira meni puomille Sirukin kohotti päätään ja niin edespäin.

Tänään tämä kaikki tapahtui uudestaan. Tällä kertaa agilitykisojen koostetta tuli urheilukanavalta. Istahdin katsomaan tv:tä ja yritin tällä kertaa saada itse Sirun kiinnostumaan tv:stä. No huonolla menestyksellä. Pitkän aikaa Siru vain nukkui vieressäni. En tiedä mikä herätti lopulta Sirun huomion, mutta yhtäkkiä Siru oikein venytti kaulaansa nähdäkseen tv:n paremmin ja siinä samassa jo hyppäsi lattialle ja nousi takajaloilleen tv:n eteen nenä kiinni ruudussa. Siru oli kuin semmoinen pieni dinosaurus, joita on Jurassic Park kakkosessa tuijottaessaan tv:tä ja liikuttaessaan lintumaisesti päätään. Minä ja isä pidätimme lähes hengitystämme, ettemme vain olisi häirinneet Sirun tarkkaavaista touhua, kun Siru innoissaan olisi ilmeisesti itsekin lähtenyt agilitya taas harjoittelemaan. Lopulta ohjelma loppui, mutta se ei lopettanut Sirun intoa tv:seen, vaan hetken aikaa Siru jaksoi vahdata myös Muumi laakson tarinoita.

Eli te kaikki epäilijät: Koirat todellakin katsovat tv:tä, jos ohjelma on vain sopiva.