Kuukausien tauon jälkeen…

Edellisestä postauksestani on nyt kirjaimellisesti kuukausia. Koskaan aikaisemmin väli ei ole venynyt näin pitkäksi, mutta onhan tähän loppuvuoteen mahtunut jos jonkinmoista tapahtumaakin. Ensinnäkin sain töitä! Minut pestattiin Harjavallan Keskustankouluun uskonnon …

Kuulumisia

No se kaikkein tärkein löytyy tietysti tuolta pentublogin puolelta, eli Sirulle syntyi 12.3. kaksi ihanaa pikkuista podengovaavia, mutta kyllä tässä on muutakin taas tapahtunut 😉 Opiskelujen loppusuora on nyt käynnissä. …

Kennelnimi ja muuta asiaa

Jee… tänään kolahti postiluukusta uusi Koiramme-lehti ja kun tavalliseen tapaani tarkastin ilmoitukset anotuista kennelnimistä, niin osuipa sieltä sitten silmiini vihdoin myös omat nimivaihtoehtoni. Eli nyt voin sitten tänne blogiinkin kirjoittaa, …

Kesähuumaa

Nyt on aikaa viimeisestä päiväkirja merkinnästäni kulunut jo melkoisesti. Kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua. Vanhemmat ja Susanna olivat kaksi viikkoa kiertämässä Suomea, Sirulla oli ensimmäiset epäviralliset agilitykisat, rotujärjestön puoltolausunto kennelnimeäni varten …

Päähänpinttymäkö?

Minulla taitaa olla tällä hetkellä todella paha päähänpinttymä. En pysty ajattelemaan muuta kuin podengoja: mitä harrastaisin, mihin näyttelyyn sitten menisin, minkä podengon hankkisin seuraavaksi, mistä saisin podengon, mitä podengofoorumilla puhutaan…? …

Kasvattajan peruskurssi + jotain muuta

Viikonloppuna olin kasvattajan peruskurssilla Helsingissä. Kurssin järjesti Helsingin kennelpiiri Töölön markkinointi-instituutissa. Hieman oli paikan päälle vaikea päästä julkisilla täältä Mäntsäsästä. Bussilla olisin myöhästynyt ja junalla tulin sitten yli 40 minuttia …