Syksy on nyt sitten täällä. Mutta miksi? Eihän se kesäkään ehtinyt kunnolla alkaa. Koko kesä oli niin kovin kylmä ja sateinen ja nyt jo kärsimme syksyn koleudesta ja vesisateista. Ainoa piristysruiske tänäkin harmaana aamuna on ruska. Puut ovat todella kauniita punaisissa ja keltaisissa lehdissään ja varsinkin vaahterat ovat suosikkejani. Metsässä kelpaa kyllä tallustella ja junamatkalla ihailla maisemia. Kyllä Suomessa on kaunista.
Syksyyn liittyy kuitenkin nuo inhottavat kurakelit ja taas eilen joutui koirien tassuja pyyhkimään vaikka kuinka, ennen kuin niitä sisälle kehtasi päästää. Lisäksi Murulla on tällä hetkellä juoksu ja mielialat heittelevät. Tassujen pyyhkiminen on vielä entistäkin kauheampaa ja heti meinaa peffa laskeutua maahan, kun näkee pyyhkeen tulevan. Tulisi nyt äkkiä lunta, niin ei enää tätä tappelua tarttisi tehdä joka päivä. Toisaalta lumen takia pitää koirat sitten kuivata ja Pojulta ja Murulta poistaa kaikki tyhmät lumipaakut, joten tulos olisi kyllä plus miinus nolla.
On se elämä vaikeaa.
Päivitin tänä aamuna sivuni ja nyt sitten huomasin, ettei yläpalkin kuva näykkään. Että ärsyttää, koska pääsen kotiin vasta illalla asiaa korjaamaan. No ei kai se nyt maailmaa kaada, mutta tällaisella säällä kaikki ärsyttää. Voi syksy, syksy, syksy. Jos et olisi niin harmaa, märkä ja kolea, voisin pitääkin sinusta. Olethan sinä omalla tavallasi todella kaunis ja värikäs. Voi syksy, syksy, syksy…
Viikonloppuna olin podejen kanssa Heikinlaakson podetreffeillä. Laitoin heti kotiin tultuani rastin seinään, sillä Siru leikki vihdoin ja viimein muiden koirien kanssa. Se jos mikä, piristi tätä syksyistä säätä.