Niin se aika on vierähtänyt ja Sirun leikkausoperaatiostakin on kulunut jo pari kuukautta. Kuten edellisestä uutisesta pystyy lukemaan, niin toipilasajan alku ei todellakaan alkanut lupaavasti jalan turvottua ja tikkien irrottua. Tästäpä vasta soppa syntyi, sillä haavasiteen poistaminen seuraavana päivänä sai Sirun vauhkoontumaan ja yrittämään neuroottisesti nuolla haavaansa. Viikonlopusta tulikin suorastaan helvetillinen, kun yritin saada tytön pysymään rauhallisena. Siru olisi nimittäin vain halunnut vetää volttia ja kuperkeikkaa, niin paljon haava tyttöä vaivasi. Sinnikkäästi kuitenkin purimme hammasta yhteen ja jatkoimme haavan hoitoa. Päivittäin putsasin sen desinfiointiaineella ja voitelin hunajasta-valmistetulla haavavoiteella, ja lopulta ihme tapahtui. Pikkuhiljaa haava ei enää vaivannutkaan niin pahasti ja Siru alkoi muistuttaa enemmän omaa itseään. Kaikkinainen fysioterapia jäi kuitenkin todella vähiin, sillä en haavan aukeamisen pelossa uskaltanut jalkaa juurikaan venytellä. Useampi lenki meni myös niin, ettei Siru olisi käyttänyt lainkaan leikattua jalkaansa ja 15.9. tehty iltalenkki, jonka aikana Siru käytti lähes puolet ajastaan neljää jalkaa sai minut melkein itkemään onnesta. Pikkuhiljaa uskalsin päästää Sirua myös muiden koirien kanssa tekemisiin ja otin tyttöä mm. keittiöön mukaan seuraamaan ruokavalmisteluja. Uskalsin nostaa tytön myös sohvalle, missä neiti löysi heti vakkaripaikkansa selkäni takaa.
Reilu kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen koitti ensimmäinen fysioterapia. Fyssari teki välittömästi saman havainnon, jonka olin jo aikaisemmin pannut merkille: leikattu jalka oli selkeästi tervettä pienempi, kun lihakset olivat päässeet surkastumaan leikkausta edeltäneiden ja sitä seuranneiden viikkojen aikana. Myöskään haava ei vielä ollut täysin parantunut ja sain ohjeen jatkaa vielä vähän aikaa sen putsailua ja pitää edelleen kauluria varmuuden vuoksi. Siru kuitenkin käveli jo suhteellisen hyvin myös leikatulla jalalla, vaikka ei seistessä sille painoa juuri varannutkaan. Terapiassa saimme onneksi runsaasti hyviä ohjeita ja neuvoja siitä, miten kuntoutusta olisi hyvä jatkaa. Tunnollisesti käytin siis Sirua kolme kertaa päivässä erillisillä lenkeillä, annoin tytölle särkylääkettä kahdesti päivässä ja aamulla, päivällä sekä illalla kävin jalan liikeradat läpi, hieroin lihakset, tein tasapaino-, istumaannousu ja kahdella/kolmella jalalla seisomisharjoituksia.
Toisella fysioterapia käynnillä haava oli täysin parantunut. Siru sai lihashuoltoa ja hierontaa paikkojen mentyä pahasti jumiin lisääntyneen fysioterapian seurauksena. Käynnin jälkeen jatkoimme tuttuun tapaan samoja harjoituksia ja rupesinpikku hiljaa ottamaan Sirua samoille lenkeille muiden koirien kanssa. Sirun elämänilo alkoi palata ja pian tyttö olisi riehunut ja hyppinyt niin kuin ennenkin. Koko ajan tyttöä sai olla toppuuttelemassa ja siksi Siru joutui viettämään aikaansa olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, jossa tyttö ei päässyt riehumaan. Fyssarin luvalla annoin Sirun kuitenkin pikkuhiljaa alkaa koikeilla omia rajojaan ja kohta tyttö jo hyppi sohville kuin vanhatekijä. Todellista riemua tyttö koki myös mökillä, jossa annoin Sirun välillä ulkoilla valvotusti myös ilman hihnaa ja neiti sai rauhassa tutkia syksyn hajuja.
Syyskuun lopulla Sirun toipuminen oli edennyt jo niin pitkälle, että suurta kiitollisuutta ja huojennusta kirjoitin seuraavan vuodatuksen facebook-seinälleni.
The dog of my life: The sweet, beautiful, energetic and lovely Beoline Cranberry aka Siru, who is now, after 19 days of her knee surgery, again full of life, happiness and of course healthy amount of mischief. I really have to pay attention to her or she would be jumping and playing and hurting herself all over again. Some have been wondering why would I operate a dog this old (8 years) but this week and especially this day have once more shown to me that Siru is far from old and frail. We keep doing our fysiotherapy and I’m sure Siru will be back to her old self in no time. After the operation there have been some difficult days (and I’m sure lots of those are still to come) making me little depressed and really tired and worried, but watching today to the eyes of my content and happy little friend has made everything (and every single pennies)so worth it
Täsä kirjoituksesta on nyt reilu kuukausi. Siru on psyykkisesti aivan oma itsensä, täynnä elämäniloa ja pilkettä silmäkulmassa. Todellinen riemu repsi muutama viikko sitten, kun neiti pääsi ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen saunomaan. Fyysisesti toipuminen on edennyt hyvin, vaikka aivan entisensä jalka ei luonnollisestikaan vielä ole. 16. päivä syyskuuta Siru kävi kontrolliröntgenissä, jonka kuvista leikannutlääkäri arvioi kaiken sujuneen niin kuin pitääkin. Kuvienoton yhteydessä Sirulta poistettiin myös hammaskiveä. Valitettavasti operaatiossa kävi ilmi, että pari Sirun hammasta on murtunut ja ne joutudaan poistamaan kirurgisesti, mihin Mäntsälän eläinlääkärissä ei ollut mahdollisuuksia. Siru joutuu siis vielä käymään ainakin kerran lääkärissä hampaittensa takia. Toivottavasti sitten meidän epäonnemme alkaa olla loppuunkäytetty ja voimme rauhassa nauttia veteraani-Sirun elämäniloa täynnä olevista vuosista, joita on toivottavasti edessä vielä useita.
