SIRUN TARINA – 10 vuotta sitten tämä pieni koira tassutteli sydämeeni

Written by marianne.kolu

On lähes mahdoton uskoa, että tänään on kulunut päivälleen 10 vuotta siitä, kun Siru (aka Sirkku, Kirppu, Sirtsu, Sirsir) eli Beoline Cranberry, saapui meidän laumamme jäseneksi. Olimme käyneet katsomassa tyttöä kasvattajan luona muutama päivä aiemmin ja Sirun meripihkaiset silmät, ruskea nenä, otsan mietintä raidat ja valtavat korvat varastivat heti sydämeni. En tosin vielä silloin tiennyt, millaisen muutoksen tuo vikkeläliikkeinen otus toisi elämääni. Sirun myötä elämäni alkoi pyöriä koiraharrastuksen ympärillä. Kokeilin ensikertaa näyttelyissä käyntiä, agilitya ja koiratanssia. Kävin kasvattajakurssin, hankin kennelnimen ja aloitin koirien kasvattamisen kantanarttunani, kukapa muukaan, kuin oma pikku Siruni.

Kuva 05178  Kuva 05160 Kuva 05174

Elämääni Sirun kanssa on mahtunut sekä ylä- että alamäkiä. Sirusta sai alkuun loistavan harrastuskaverin. Liityin Mäntsälän koirakerhoon ja jäsenenä sain osallistua useana kesänä kerhon järjestämille agilitykursseille. Aluksi tyttö teki radalla juuri sen mitä halusi, mutta pikkuhiljaa intoa alkoi löytyä ja viimeisissä möllikisoissamme saimme epävirallisen ”kisojen yllättäjä” kunniamaininnan. Sen me Sirun kanssa tosiaan ansaitsimme tekemällä melkein virheettömän radan – paljon nopeammin kuin yleensä. Omat kiireet ja Sirun mammaloma estivät agilityharrastusta jatkumasta pidempään, mutta siirryimme Sirun kanssa koiratanssin pariin ja tyttö osaakin edelleen melkoisen joukon erilaisia liikkeitä. Myös näyttelyissä Siru oli tasainen ahertaja ja vaikka emme koskaan saaneet yhtä vara-sertia parempaa tulosta, olen silti todella ylpeä pikkulikastani.

Huono suhde myöhemmin laumaamme muuttaneen Nefin kanssa aiheutti Sirulle paljon päänvaivaa useaksi vuodeksi eteenpäin. Pahimmillaan tytöt eivät voineet olla edes samassa huoneessa ja lenkit käveltiin kuonokopat päässä. Tappelut olivat arkipäivää ja vähän väliä sain olla paikkailemassa tyttöjen haavoja mutta myös omia vammojani, joita sain tytöt erottaessani. Onneksi nämä ajat siirtyivät lopullisesti taakse sen jälkeen kun Nefi steriloitiin ja nyt olemme saaneet nauttia jo useita vuosia rauhallisesta elämästä.

Pentueita Sirulle ehti syntyä kaksin kappalein, ensimmäinen 2010 (Waldo ja Windy) ja toinen 2012 (Pepsi ja Bea). Pentueittensa jälkeen Siru jäi ihan vain kotikoiraksi. Siru onkin loistava uni- ja kainalokaveri, jonka kanssa on mukava sekä katsella tv:tä että käydä nukkumaan. Sirulla on myös laumamme alfanartun virka ja sitä tyttö käyttää hyväkseen varsinkin ruoka-aikaan. Pitkään neiti olikin ylipainoinen, kunnes lopulta onnistuimme laskemaan painon takaisin ihannelukemiin. Pieniä vastoinkäymisiä kohtasimme valitettavasti syksyllä 2015 ja syksyllä 2016, kun ensin toisesta ja sitten toisesta polvesta katkesi ristiside. Onneksi leikkaukset sujuivat ongelmitta ja tyttö toipui loistavasti molemmista operaatioista. Samoihin aikoihin tytöllä todettiin myös sydämen sivuääni, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole aiheuttanut meille ongelmia.

Nyt Siru on iloinen ja pirteä eläkeläismummo, joka edelleen jaksaa lenkkeillä, komentaa ja leikkiä. Ensimmäisenä podengonani (ja myös ensimmäisenä ihka omana koiranani) Sirulla on ja tulee aina olemaan aivan erityinen paikka sydämessäni. Toivon todella, että meillä on vielä monta tulevaa vuotta yhdessä.

Voit käydä tarkastelemassa kuvia Sirusta vuosien varrella googlen albumistamme: