ROTUMÄÄRITELMÄ
Historia
Pääasiassa lainattu Suomen samojediyhdistyksen sivuilta: http://samy.fi/fi/samojedinkoira/alkupera
Samojedinkoiraa pidetään yhtenä maailman vanhimmista koiraroduista. Nimensä se on saanut suomensukuisen, uralilaiseen kielikuntaan kuuluvan samojediheimon mukaan. Samojedikansa siirtyi vähitellen yhä kauemmas pohjoiseen ja levittäytyi lopulta laajalle alueelle, joka ulottui lännessä Kuolan niemimaalta itään aina Jenisei-joelle ja Taimyrin niemimaalle, kattaen siis koko nykyisen Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän ja lähes puolet Siperiastakin. Nykyään samojedit ovat jo kokonaan kadottaneet oman kielensä ja sulautuneet muihin kansallisuuksiin. Aikoinaan he puhuivat lukuisia murteita, joista mainittakoon meille kennelnimistäkin tutut kamsassi ja jurakki.
Samojediheimot olivat poropaimenia ja metsästäjiä, ja näihin olosuhteisiin soveliaiksi kehittyivät aikojen kuluessa heidän koiransakin. Koiria arvellaan olleen kahta päätyyppiä: Eteläisemmät, porojen paimentamiseen käytetyt olisivat olleet pienempiä ja väriltään usein valkoisen lisäksi ruskean ja mustan kirjavia, luonteeltaan ärhäkämpiä. Pohjoisempana asuvat metsästys- ja rekikoirat taas olisivat olleet kookkaampia ja väriltään puhtaan valkoisia, luonteeltaan lauhkeampia. Tätä olettamusta tukee sekin, että Suomen Lapissa ei valkoista koiraa pidetä oikein soveliaana poropaimennukseen syystä, että se ei valkoista hankea vasten erotu riittävän etäältä. Sen työskentelyä on vaikeata seurata.
Samojedinkoirat elivät kiinteässä yhteydessä ihmisperheisiinsä, syntyivät heidän porontaljoista tai turpeesta valmistetuissa kota-asumuksissaan, nukkuivat isäntäväen kanssa, lämmittivät ja jopa väitetään, että imettivät lapsia! Hyvä koira oli samojedille erittäin arvokas, arvokkaampi ja myös vaikeammin hankittava kuin hyvä vaimo, suorastaan elinehto. Koirat seurasivat mukana kaikkialle, ne otettiin myös veneisiin, kun perhekunnittain lähdettiin markkinapaikalle tekemään turkiskauppoja. Samojedit eivät suinkaan mielellään luopuneet koiristaan. Kerrotaan, että koirien hankkimiseen heiltä tarvittiin paljon viekkautta, jopa varsinaista varastamista, ja ilmeisesti suomensukuisten kansojen heikkoutta alkoholijuomiin myös käytettiin tunnottomasti hyväksi.
Englantilainen eläintieteilijä Ernest Kilburn Scott vietti vuonna 1889 kolme kuukautta samojedien parissa ja toi mukanaan Englantiin Sabarka-nimisen urospennun. Tämä oli Arkangelin läheltä, siis hyvinkin lännestä, Vienajoen suulta.
Sabarka on vanhin nykyisten suomalaisten samojedinkoirien sukutauluissa esiintyvä esi-isä, noin 25-30 koirasukupolvea taaksepäin riippuen siitä mitä sukuhaaraa lähdetään seuraamaan. Kilburn Scottit hankkivat Sabarkalle vaimoksi kermanvärisen Whitey Petchoran, nimestään päätellen kotoisin Petsora-joen seudulta Uralin länsipuolelta. Sabarkan ja Whitey Petchoran pennuista tärkein oli 1891 syntynyt narttu Neva. Neva astutettiin Siperiasta tuotetulla, nimestään huolimatta lumivalkoisella Musti-nimisellä uroksella ja silloin syntyi Englannin ensimmäinen samojedimuotovalio Olaf Oussa vuonna 1901. Musti-Whitey Petchora -yhdistelmästä varsinaisesti alkoivat valkoiset samojedit Englannissa. Nämä koirat ovat meidän nykyisten samojediemme esivanhempia suoraan alenevassa polvessa. 1899 kahdeksan koiraa englantilaisen tutkimusmatkailija Jacksonin valjakosta päätyi Kilburn Scottien kenneliin.
Seuraava tärkeä lisä rotuun tuli odottamattomalta ilmansuunnalta. Kilburn Scottit olivat 1907 Englannissa saaneet kuulla, että Australiassa Sydneyn eläintarhassa oli samojediuros, myöhemmin nimeltään Antarctic Buck. Sen vanhemmat olivat olleet mukana Newness-Borchgrevinkin tutkimusmatkalla Etelä-mantereella 1889-1900. Antarctic Buck oli silloisiin koiriin nähden kookas (53,3 cm), hohtavan valkoinen koira, tietysti pystykorvainen. Sen turkissa oli hopean kimallusta, mutta kirsu, silmänympärykset ja huulet vaaleat. Oli yleistä, että silloin vitivalkoiseen turkinväriin liittyi vaaleampi pigmentti ja kellertävään tummempi. Buckin parhaimpien pentujen emä oli Kviklene ja tämä yhdistelmä esiintyy myös nykyisten samojediemme sukutauluissa. 1910 tuotettiin Englantiin Venäjältä narttu Ayesha, joka on nykyisten koiriemme esi-äiti tyttärensä Ch. Nadan kautta. 1920-luvulla tuotettiin vielä viisi koiraa. Sen jälkeen ei rotuun ole saatu mitään lisää sen alkuperäisestä kotimaasta.
Näistä melko muutamasta koirayksilöstä lähti liikkeelle nykyinen samojedirotumme. Rotumääritelmä vahvistettiin Englannissa 1909. Jalostuksen päämääränä oli tyypin yhtenäistäminen ja parhaiden ominaisuuksien esille tuominen. Muut turkinvärit paitsi valkoinen ja keksi hylättiin, samoin luppakorvat. Oikeastaan nämä muut värit eivät olleet alkuperäisiin aitoihin samojedinkoiriin koskaan kuulunetkaan, vaan olivat vain jostain matkan varrelta joihinkin yksilöihin mukaan tulleet. Ainoa asia, jota alkuperäisestä pyrittiin määrätietoisesti parantamaan, oli pigmentti.
Ensimmäinen tätä alkuperää oleva ”suomalainen” samojedinkoira oli seppä Veikko Löfmanin (pajamiehen, myöhemmin Ahkion kennel) vuonna 1952 tuottama norjalainen narttu Ibur Sheila, jonka isä oli Snowland Lück. Ibur Sheila oli Tanskassa astutettu Snowland Nicholaksella ja syyskuun 11. päivänä 1952 syntyi Suomessa ensimmäinen nykyistä samojedinkoirapolvea edustava pentue, jossa oli viisi urosta ja yksi narttu. Näihin koiriin pystymme jäljittämään lähes jokaisen nykyisistä samojedinkoiristamme. Vuosina 1952-1959 Suomen Kennelliitto rekisteröi kaikkiaan 43 samojedinkoiraa, vuosina 1960-1964 yhteensä jo 331 koiraa. Huippu saavutettiin 1972, jolloin rekisteröitiin lähes kahdeksansataa koiraa. Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 200 samojedinkoiraa. Samojedi on suosittu koira myös muualla päin maailmaa aina Austraaliaa myöten. Menestyksekästä kasvatustyötä tehdään erityisesti Venäjällä sekä muissa Itä-Euroopan maissa.
Luonne
Iloinen, aktiivinen, tarkkaavainen. Nämä adjektiivit kuvaavat paremmin kuin hyvin rotua, joka on saanut myös lempinimen ”naurava kavaljeeri”. Ensimmäisen samojedimme kohdalla vitsailimme usein, että koiramme olisi varmasti auttanut varkaita kantamaan tavarat ulos asti kämpän vartioimisen sijasta. Rodunedustajien kuuluukin olla ystävällisiä ja sosiaalisia tapauksia, jotka ovat aina innokkaita osallistumaan perheensä arkeen. Toisin kuin esimerkiksi podengot, sammarit eivät yleensä valitse itselleen ”suosikki-ihmistä”, vaan kaikkiin perheenjäseniin suhtaudutaan yhtä ylitsevuotavan iloisesti ja ihastuneesti. Samojedit rakastavat erityisesti lapsia ja ne osaavat yleensä ottaa huomioon lapsen iän – pikkulapseen suhtaudutaan varovaisemmin ja kärsivällisemmin kuin teini-ikäiseen. Myös vieraat tervehditään aina iloisesti häntä heiluen. Samojedi ei ole tyytyväinen ennen kuin kaikki ovat sen ehtineet huomioida taputuksella ja tervehdyksellä.
Samojedin kanssa on helppo tulla toimeen, sillä jopa koiriin tottumaton pystyy yleensä ”lukemaan” sammarin eleitä ja ilmeitä. Ne tulevat pääasiallisesti toimeen sekä vieraiden ihmisten että vieraiden koirien kanssa, vaikka toki yksilöiden välisiä eroja löytyy. Uusiin tilanteisiin suhtaudutaan yleensä reippaasti ja avoimin mielin. Samojedi on hyvin sopeutuvainen ja sillä on hyvä stressinsietokyky, siksi sammari on helppo jättää esimerkiksi hoitoon. Sukupuolten välillä ei ole suuria eroja, mutta urokset saattavat olla narttuja itsepäisempiä. Kaksi toisilleen vierasta urosta ei välttämättä tule toimeen yhtä hyvin kuin kaksi narttua. Sammariurokset voivat olla hyvinkin tarkkoja arvojärjestyksestä suhteessa toisiin uroksiin ja tällöin käyttäytyä toisia uroksia kohtaan uhoavasti olematta kuitenkaan aggressiivisia ihmisiä kohtaan. Lähtökohtaisesti sekä urokset että nartut ovat kuitenkin yhtäläisen ystävällisiä ja avoimia. Arka tai aggressiivinen samojedi ei saisi olla koskaan. Sosiaalistaminen on kuitenkin samojedienkin kohdalla tärkeää, sillä pentu-ajan eristyksissä elänyt koira ei aikuisena tiedä miten käyttäytyä uusissa tilanteissa vaan siitä tulee epävarma.
Samojedi on työkoira, jonka kanssa Suomessa voi harrastaa erityisesti valjakkokisoja käyttövalion arvoon asti. Rekikoirana samojedinkoira on kestävä, pitkään jaksava rotu, joka ei ole kuitenkaan mikään sprintteri. Tämän vastapainoksi samojedinkoira jaksaa kauemmin, vaikka meno voi olla ajon alkaessa hyvinkin lentävää. Samojedin kanssa voi harrastaa monipuolisesti myös muita harrastuksia. Suomesta löytyy erityisesti TOKO:n parissa työskennelleitä koirakoita, mutta myös agility on suosittu harrastusmuoto. Samojedi ei välttämättä ole se kaikista helpoin koulutettava, sillä älykkyydestään huolimatta sammarit osaavat olla omapäisiä. Niillä ei ole palvelukoirien tavoin miellyttämisenhalua, mutta sopivasti motivoituna sammarin saa yleensä oppimaan monenlaisia temppuja.
Samojedeilla on muiden pystykorvien tavoin taipumusta herkkähaukkuisuuteen. Niillä on erittäin laaja ääniskaala kokoontumisulvonnasta vahtihaukkuun ja onnelliseen jutusteluun saakka. Samojedi haukkuu helposti varsinkin innostuessaan ja jo pennun kanssa tulee olla tarkka, ettei omalla käytöksellään vain yllytä koiraa. Pieni haukkuva samojedipentu on suloinen ilmestys, mutta kaksi-vuotias aikuinen samojedi, joka räksyttää aina innostuessaan ja ohikulkijoita nähdessään, ei enää lämmitä kenenkään sydäntä.
Samojedi on loistava valinta henkilölle, joka jaksaa lenkkeillä säässä kuin säässä ja haluaa itselleen energisen ja seurallisen kaverin. Monesti samojedi tuntuu olevan sitä innokkaampi lähtemään ulos, mitä huonompi sää on kyseessä. Samojedit rakastavat ulkoilua ja ne ovatkin elementissään päästessään juoksemaan metsässä vapaina, kaivellessaan maahan kuoppia ja uiskennellessaan ojissa ja lammikoissa. Likainen samojedi on iloinen samojedi – siltä ainakin usein tuntuu lenkin jälkeen. Kun samojedejä ulkoiluttaa vapaana, pitää kuitenkin muistaa että niiltäkin löytyy metsästysviettiä. Jopa yleensä tottelevainen koira saattaa yhtäkkiä päättää lähteä riistan perään.
Samojedit ovat samaan aikaan sekä äärimmäisen helppoja että äärimmäisen vaikeita koiria. Niiden avoin luonne tekee sammarin kanssa elämisestä vaivatonta, mutta kun ne päättävät ryhtyä jukuripäiksi, siinä on omistajan kärsivällisyys koetukselle. Silti – jos itselleen samojedin ottaa, aika vaikea on tyytyä yhteen. Todisteena voin pitää itseäni. Ensimmäisen samojedin jälkeen kului 20 vuotta, ennen kuin hankin itselleni uuden, mutta lopulta en voinut enää vastustaa kiusausta. Ja tällä tiellä ollaan edelleen.
Terveys
Samojedi on lukuisten koirarotujen joukossa sieltä terveimmästä päästä. Rodulla ei ole liikajalostuksen aiheuttamia rakenteellisia vikoja, mutta joitain perinnöllisiä sairauksia myös samojedeilla esiintyy. Samojedien suurimmat terveysongelmat ovat lonkkavika, distichiasis ja glaukooma, jotka voivat aiheuttaa koiralle suurta kipua ja epämukavuutta. Onkin tärkeää valita jalostukseen näiltä osin terveitä koiria. PEVISA eli Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien torjuntaohjelma määrää, että kaikkien jalostukseen käytettävien samojedin pitää olla tutkittuja vähintään lonkkiensa ja silmiensä osalta.
Lonkkanivelen kasvuhäiriö eli ”lonkkavika”, (engl. hip dysplasia, HD) on koirien yleisin luuston ja nivelten kasvuhäiriö. Se voidaan määritellä perinnölliseksi lonkkanivelen löysyydeksi. Löysyys johtaa reisiluun pään ja lonkkamaljan riittämättömään kontaktiin. Alueelle kohdistuu epänormaalin suuri paine, joka on sitä suurempi mitä pienempi kontaktialue on. Tämä voi johtaa mikromurtumiin ja lonkkamaljan mataloitumiseen. Lonkkanivelen kasvuhäiriö johtaa usein nivelrikkoon. Nivelrikon kehittymisen aikatauluun ja tyyppiin vaikuttavat rotukohtaiset ja yksilölliset erot. Nuorilla koirilla oireina voivat olla takajalkojen ontuminen, ”pupuhyppely”, ylösnousuvaikeudet levon jälkeen, liikkumishaluttomuus ja naksahteleva ääni kävellessä. Vanhemmilla nivelrikkoisilla koirilla tyypillisiä oireita ovat takajalkojen ontuminen ja jäykkyys liikkeessä. Lonkkavikainen koira yrittää viedä painoa pois takaosalta, mikä ilmenee kävellessä selkälinjan aaltoiluna ja lantion kiertymisenä. Tämä johtaa myös takaosan lihaskatoon ja etupään lihasten voimistumiseen.
Lonkkanivelen tutkimustulosta merkitään kirjaimilla. Terveitä lonkkia ovat A ja B, sairaita puolestaan C, D ja E. C-lonkkaista voi vielä käyttää harkitusti jalostukseen, mutta ei enää D- tai E-lonkkaista. Koiran vanhempien lonkkatulos ei automaattisesti ennusta pennun tulevaa lonkkatulosta, vaan siihen vaikuttaa perimä huomattavasti monimutkaisemmin, samoin pentuajan ruokinta ja hoito. Lonkkavika voikin olla itse aiheutettua ja on tärkeää, ettei pentua päästä lihomaan tai rasittumaan liikaa. Lonkkaindeksi huomioi koiran vanhempien ohella myös tämän muiden sukulaisten lonkkatulokset. Mitä terveempi suku (toisin sanoen, mitä suurempi lonkkaindeksi), sitä suuremmalla todennäköisyydellä koirasi lonkat ovat myös terveet.
Distichiasiksellä tarkoitetaan koiran silmistä löytyviä ylimääräisiä ripsiä. Myös sen periytyminen on monimutkainen prosessi, johon ei vaikuta pelkästään vanhempien terveys. Ylimääräisten ripsien karvatuppi sijaitsee luomirauhasessa tai sen vieressä ja kasvaa ulos luomen vapaasta reunasta. Oireet riippuvat karvan paksuudesta ja kasvusuunnasta. Ohuet, ulospäin suuntautuvat karvat aiheuttavat tuskin lainkaan oireita, paksummat ja silmän pintaan osuvat karvat sitä vastoin voivat aiheuttaa eriasteisia ärsytysoireita: lievää vuotamista ja räpyttelyä tai voimakkaampia kipuoireita ja jopa sarveiskalvovaurioita. Ripsiä voi irrota ja kasvaa takaisin karvan vaihtumisen yhteydessä. Hoitona on tarvittaessa ripsien nyppiminen (ripset kasvavat takaisin) tai karvatuppien tuhoaminen joko polttamalla tai jäädyttämällä. Ylimääräisten ripsien merkitys koiralle on usein melko vähäinen, jolloin koiria voi perustellusta syystä käyttää jalostukseen, mutta mieluiten terveen kumppanin kanssa. Tällä hetkellä on mahdotonta sulkea kaikkia sairaita koiria pois jalostuksesta, mutta kasvattajan on syytä käyttää harkintaa yhdistelmiä miettiessään.
Glaukooma eli silmänpainetauti on sairaus, jossa silmän sisäinen paine kohoaa vaarallisen korkeaksi aiheuttaen silmän eri osien, erityisesti näköhermon pään ja verkkokalvon vaurioita. Hoitamattomana korkea silmänpaine aiheuttaa näön menetyksen, minkä vuoksi glaukoomaa onkin pidettävä hätätilanteena, johon tulee saada mahdollisimman nopeasti ensiapua. Glaukooma on yksi tavallisimmista sokeuden aiheuttajista aikuisella koiralla. Kyseessä on perinnöllinen silmäsairaus, mutta sen periytymismekanismia ei tunneta. Sairastuneet koirat ovat harvoin ihan nuoria ja ovat saattaneet ehtiä jopa lisääntyä. Ongelma on lisäksi sairauden 59 akuutti luonne, jolloin apu pitää saada välittömästi ja raportointi sairastapauksista rotujärjestölle jää hoitamatta. Sairaus, jonka syynä on silmän rakenteellinen epämuodostuma, on äärimmäisen vaikea vastustaa jalostuksellisin keinoin, koska mukana on useita eri geenejä.
Lähteet:
- Suomen Samojediyhdistys ry
- Samojedien jalostuksen tavoiteohjelma
- Kennelliiton kotisivut
- Evidensian kotisivut
- omat kokemukset