Portugalinpodengojen rotuesittely

Written by marianne.kolu

Historia

Portugalinpodengo on alkukantainen metsästyskoira, jota on käytetty pienriistan (erityisesti kanien) metsästykseen. Podengojen tehtävänä on ollut saaliin esiin ajaminen ja niitä käytetään edelleen kotimaassaan Portugalissa kanijahdissa. FCI:n roturyhmämäärittelyssä podengo kuuluu ryhmään 5, pystykorvat ja alkukantaiset koirat. Aikaisemmin podengo kuului muiden kaltaistensa vitosryhmäläisten tavoin vinttikoirien ryhmään ja sillä onkin oikeus ottaa osaa vinttikoirien juoksukilpailuihin.

Portugalinpodengo on Portugalin monipuolinen kansallisrotu. Sen turkista on kahta eri variaatiota (sileät- ja karkeakarvaiset) ja koosta kolmea eri muunnosta (pienet, keskikokoiset, isot). Podengot metsästävät laumana, johon saattaa kuulua koiria eri koko- ja karvamuunnoksista. Rotuun suhtaudutaan kotimaisten kasvattajien parissa hyvin intohimoisesti ja monet kasvattajat toimivat myös metsästäjinä koiralaumoineen.

Podengojen historia juontaa juurensa pitkälle menneisyyteen. Podengojen edustaman alkukantaisen koiratyypin edustajat hajaantuivat Pohjois-Afrikkaan ja Välimeren rannoille jo tuhansia vuosia sitten. Niitä levittivät ilmeisesti foinikialaiset, jotka veivät rodun mukanaan myös Iberian niemimaalle 700-luvulla eKr. Kreikkalaisten ja roomalaistenkin parissa oli samanlaisen ulkomuodon ja luonteenpiirteitä omaavia koiria. Sittemmin rodut levisivät myös Brasiliaan, Keski-Afrikkaan ja Intiaan.

Portugalinpodengojen kaltaisia rotuja on Välimeren alueella vielä nykyisinkin runsaasti. Tällaisia rotuja ovat italialaiset faaraokoira ja cirneco dell’etna, espanjalaiset galgot, podencot (canarian, ibizan ja andalucian) ja hieman tuntemattomammat manetot ja oritot, sekä kreikkalainen kreetankoira. Myös monet alueen sekarotuiset kulkukoirat muistuttavat ulkonäöltään nimenomaan podengoja. Tämäntyyppisten koirien runsauteen vaikutti ilmeisesti alueen suuri kanipopulaatio, jonka harventamiseen podengomaiset koirat ovat omiaan luonteenpiirteittensä ja taitojensa ansiosta.

Podengo on pysynyt suhteellisen muuttumattomana sen jälkeen kun koko- ja karvamuutokset oli saatu aikaiseksi. Kenties alkuperäisin portugalinpodengo on keskikokoinen sileäkarvainen podengo, jonka kanta pääsi hetkellisesti jopa romahtamaan. Nykyisin vähiten rekisteröidään isoja podengoja. Pienet portugalinpodengot on jalostettu keskikokoisista podengoista sekoittamalla rotuun muun muassa terrierien ja muiden pienten koirarotujen edustajia. Tämän seurauksena pienissä podengoissa esiintyy edelleen jonkin verran terriereiltä peräisin olevia värejä kuten brindle ja tricolor. Aikaisemmin nämä värit olivat hyväksyttyjä, joskaan eivät toivottavia, mutta uusimman rotumääritelmän myötä nämä värit kiellettiin kokonaan. Nykyisin kasvattajat pyrkivät aktiivisesti karsimaan näitä muista roduista podengoihin tulleita piirteitä.

Portugalinpodengoja on tällä hetkellä kotimaansa Portugalin ohella monissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Suomeen rotu rantautui 90-luvun alussa ja kanta on 2000-luvun aikana tasaisesti kasvanut ja vahvistunut. Suosituimpia podengoja Suomessa ovat olleet pienet podengot. Ensimmäiset sileäkarvaiset keskikokoiset toi Suomeen kennel Caramelon vasta vuonna 2007 ja kyseisen rotumuunnoksen ensimmäinen pentue syntyi Suomeen vuoden 2010 lopulla. Myös keskikokoisten podengojen kanta on silti jatkanut kasvuaan. Isoja podengoja Suomeen toi vuonna 2012 ensimmäisenä kennel Feuer Frei. Tulevien vuosien aikana on isoja odotettavissa maahamme lisääkin. Muista Euroopan maista podengoja löytyy esimerkiksi Ruotsista, Saksasta ja Isosta-Britanniasta. Kannat ovat kasvussa myös esimerkiksi Tšekeissä, Norjassa ja Puolassa. Suomeen podengoja on tuotu kaikista ylläesitellyistä maista, samoin kuin esimerkiksi Yhdysvalloista ja Italiasta. Suurin osa ulkomaantuonneista on kuitenkin kotimaastaan Portugalista.

 

Luonne

Portugalinpodengo on itsenäinen ja reipas koira, jonka luonteen tulee sopia metsästykseen. Hallitsevia piirteitä ovat vilkkaus ja älykkyys, jotka toisinaan näkyvät lähes hengenvaarallisena uteliaisuutena ja uhkarohkeutena. Podengon tulee pystyä ajamaan saalistaan pitkiäkin matkoja väsymättä sekä omata nopeat refleksit ja kyvyn käyttää älyään saaliin kiinnisaamiseksi. Tämän älyn podengot voivat suunnata myös pahantekoon, jos omistaja ei huolehdi koiransa riittävästä aktivoinnista. Podegot ovat nopeita oppimaan uusia asioita niin omin päin kuin omistajansa opastuksella. Miellyttämisenhalua podengoilla ei ole samassa mielessä kuin esimerkiksi palveluskoirilla, joten motivointikeinojen keksimiseen saattaa joutua käyttämään mielikuvitusta. Podengot ovat kuitenkin hellyydenkipeitä ja kaipaavat omistajaltaan runsaasti huomiota.

Podengoilla tulisi olla voimakas metsästysvietti ja halu jahdata kaikkea liikkuvaa. Tämä tekee podengojen vapaana pitämisestä hieman riskialtista, koska vainun saadessaan podengo ei enää välitä omistajansa käskyistä. Saaliiksi kelpaavat kaikki lehdistä hiiriin ja lumihiutaleista jäniksiin. Podengoilla on myös taipumusta herkkähaukkuisuuteen. Tarkkaavaisia ja valppaita podengoja on käytetty myös vahtikoirina, sillä ne ilmoittavat haukullaan helposti mahdollisista tunkeilijoista ja vieraista. Podengojen äänekkyydellä on aina jokin syy, vaikka omistajalla saattaa toisinaan olla ongelmia tämän syyn paikallistamisessa. Reviiritietoisina koirina podengoilla on myös taipumusta remmirähinään, joten namit kannattaa ottaa ajoissa käyttöön toisten koirien ja ihmisten ohituksia harjoitellessa.

Podengoilta löytyy itsepäisyyttä ja runsaasti omaa tahtoa. Siksi podengojen totuttaminen kynsienleikkuuseen, pesemiseen, hihnassa kävelyyn, matkusteluun ymv. on syytä aloittaa varhain. Podengot ovat hyvin persoonallisia tapauksia. Niillä esiintyy melkoisesti teatraalisia piirteitä ja toisille pelkkä kynsien leikkuu voi aiheuttaa todelliset itkut ja ulinat. Rokotukset voivat myös olla ikävä koettelemus, mutta on syytä muistaa yksilöiden erot. Toinen podengo ei huomaa piikkiä lainkaan, toinen tekee kaikkensa estääkseen lääkärin lähestymisen. Iloisuudestaan huolimatta monet podengot ovat aluksi hieman varautuneita vieraita ihmisiä kohtaan. Oma lauma on tärkeä ja vaikka lauman sisäinen hierarkia rakentuu lähes itsestään, muihin laumoihin suhtaudutaan omalla alueella varautuneesti. Tämä ei kuitenkaan estä esimerkiksi Portugalissa useiden podengolaumojen yhteistyötä.

Podengo ei saisi olla arka tai aggressiivinen, mutta omistajan on osattava tehdä ero ujon ja varautuneen, aggressiivisen ja reviiritietoisen podengon välillä. Monet pennut ja nuoret koirat ovat myös luonnostaan varovaisia uusissa ja oudoissa tilanteissa: turha varovaisuus ei ole pahasta, jos sillä tavoin säilyy hengissä. Podengo haluaa luoda ensin yleiskuvan tilanteesta ja tehdä sen perusteella omat päätelmänsä. Lenkkipolulle ilmestynyt vieras esine voi ensin kummastuttaa ja nostattaa niskakarvat pystyyn. Tällainen käytös katoaa yleensä vähitellen, jos omistaja ei tee asiasta liian suurta numeroa ja tutustuttaa pennun jo varhain erilaisiin tilanteisiin. Aikuisen koiran tulee olla tasapainoinen ja varma.

Podengot vaativat runsaasti liikuntaa ja päänvaivaa koulutuksen (agility), leikkien (hippa) tai pienten tehtävien (namien etsintä) muodossa, sillä muuten podengo keskittää tarmonsa ja kekseliäisyytensä helposti pahantekoon. Ihmisen on tarjottava podengolle sopivaa tekemistä, jotta se pysyisi tyytyväisenä. Metsästystaustan takia podengot osaavat olla myös hyvin kovaäänisiä. Haukkumiselle on useimmiten löydettävissä enemmän tai vähemmän järkevä syy – ainakin podengon itsensä mielestä – ja tämän syyn löytäminen on avain haukkumisen karsimiseen. Podengo osaa kuitenkin olla myös hiljaa eikä se saa hermoromahdusta, jos yksittäinen lenkki jäisi tekemättä. Kylmällä ilmalla tai märässä säässä podengo myös jää enemmän kuin mielellään kotisohvalle löhöilemään.

Podengo on ensisijaisesti laumassa viihtyvä koira, mutta laumassa eläminen korostaa podengojen huonoja piirteitä siinä missä hyviäkin. Yksinäinen podengo on helpompi kuin useamman podengon lauma. Monet podengot, jotka elävät ainoina koirina ovat todella ystävällisiä ja iloisia, kun taas useamman koiran laumassa podengot ovat selkeästi tietoisempia lauman rajoista. Podengo viihtyy silti lajitovereidensa seurassa eivätkä muut rodut osaa puhua ja leikkiä podengoa. ”Joukossa tyhmyys tiivistyy” sananlasku sopii paremmin kuin hyvin podengoihin – jos yksi keksii jotain ”kivaa” muut seuraavat varmasti perässä.

Podengojen hyvät ja huonot puolet kulkevat toisin sanoen käsi kädessä. Koiran energisyys, iloisuus ja uteliaisuus vievät yleensä omistajansa sydämen, mutta kun joudut pelastamaan podengon milloin roskiksesta, milloin sohvan sisältä, tai kun saat päivittäin raivoisan naamapesun, voit tulla toisiin aatoksiin. Yhden podengon hankittuasi kuluu silti tuskin pitkään ennen kuin laumaan liittyy seuraava podengo, sitten kolmas ja…

Terveys

Portugalinpodengoa voi pitää perusterveenä koirana, sillä rodulla ei ole liiallisesta jalostuksesta liittyviä hengitysvaivoja, rakennevikoja tai muita vastaavia ongelmia. Silti myös podengoilla on omat sairautensa ja vaivansa. Suomessa on kiitettävästi herätty tutkimaan koirien terveyttä ja monet kasvattajat käyttävät jalostuksessa vain terveeksi tutkittuja koiria. Terveystutkimuksissa podengoilta tutkitaan pääasiassa polvet ja silmät, mutta joiltain on tutkittu myös lonkat, kyynärät ja kuunneltu sydänäänet. Myös muita tutkimuksia kuten selkäkuvauksia ja dna-testauksia on alettu tekemään.

Suomessa vakavimpiin podengoilla tavattuihin sairauksiin lukeutuu ehdottomasti legg perthes, jota on ollut niin pienillä sileäkarvaisilla kuin pienillä karkekarvaisilla. Sairastuneet koirat ovat usein olleet portugalintuonteja tai tällaisten koirien jälkeläisiä. Sairaus on siinä mielessä haastava, ettei sen periytyvyydestä ole vielä tarkkoja tutkimustuloksia. Tautia kantava koira ei välttämättä itse oirehdi eikä toistaiseksi ole olemassa kokeita, joilla tällainen kantaja voitaisiin löytää. Käytännössä Legg pertheksellä tarkoitetaan reisiluunpään kuoliota. Koira alkaa useimmiten oirehtia – hyppyyttämään sairasta jalkaansa – alle vuoden ikäisenä. Sairaus pahenee vähitellen ja tarvitsee lähes poikkeuksetta leikkauksen. Leikkaus on kallis ja vaatii koiralta henkistä kanttia operaatiota seuraavan pitkän toipumisjakson vuoksi. Sairaita koiria ei saa käyttää jalostukseen ja olisi suositeltavaa, ettei myöskään vaivaan sairastuneiden koirien vanhempia tai täyssisaruksia käytettäisi pentujen tekemiseen.

Legg perthestä yleisempi ongelma on patella luksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno. Tämä on yleensä nimenomaan pienien koirien vaiva. Sen oireita on kolmella jalalla kulkeminen (toisin sanoen koira hyppii yhden tai useamman askeleen kolmella jalalla). Aina koira ei kuitenkaan oirehdi, varsinkin jos sairauden aste on pieni, mutta vika on helppo todeta polvitutkimuksessa. Eläinlääkäri pystyy tunnustelemalla sanomaan, ovatko koiran polvet kunnossa vai eivät. Terveet polvet merkitään nolliksi (0/0) ja numerot siitä ylöspäin osoittavat sairauden eri asteita. Ongelmia voi olla molemmissa tai vain toisessa jalassa. Yleensä patella luksaatio ei tarvitse erityistä hoitoa, mutta pahimmat tapaukset pitää korjata leikkaamalla. Jalkoja rasittavat harrastukset kuten agility, on syytä jättää väliin sairailla koirilla.

Podengoilla esiintyy myös jonkin verran silmäongelmia, esimerkiksi ylimääräisiä ripsiä (Distichiasis). Muutamalla koiralla on todettu myös sellaisia vaivoja kuin kyynelkanavan puutos tai lasiaisen rappeuma. Silmäsairaudet todetaan yleensä eläinlääkärin tutkimuksissa, mutta osa sairauksista (kuten perinnöllinen kaihi) kehittyy koiralle vasta iän myötä. Toisilla podengoilla on taipumusta silmien rähmimiseen, erityisesti kylminä ja kuivina pakkastalvina.

Podengoille on syytä syöttää kovia luita tai tarvittaessa opettaa koira jo pienestä pitäen hampaiden pesuun, sillä rodulla on taipumusta hammaskiven muodostumiseen. Rodulla on myös muita hammasongelmia, muun muassa purentavikoja ja ongelmia maitohampaiden vaihtumisen suhteen.  Aina maitohampaat eivät tipu itsestään, jolloin niitä on pakko käydä poistamassa eläinlääkärissä uusien hampaiden tieltä. Jos hampaiden poistoa odottaa liian pitkään, voivat pysyvät hampaat jäädä väärään asentoon. Toisaalta liian nuorelle koiralle tehty operaatio voi vahingoittaa pysyvien hampaiden juuria. Omien podengojeni kohdalla olen tutkaillut tilannetta puolivuotiaaksi asti ennen lääkäriajan tilaamista. Näin hampaat saavat tarpeeksi aikaa poistua itsestään.

Joillakin podengoilla esiintyy myös allergiaa ja yliherkkyyttä tietyille ruokamerkeille. Tämä ilmenee esimerkiksi korvien kutiamisena, ihon hilseilemisenä ja muina iho ongelmina. Muita vaivoja ovat esimerkiksi uroksilla piilokiveksisyys (laskeutumaton kives tulee poistaa eläinlääkärillä kasvainten välttämiseksi) ja nartuilla valeraskaudet. Yksittäisillä podengoilla on ollut myös hermostollisia ongelmia kuten epilepsiaa. Podengojen terveyttä edistämiseksi jokaisen omistajan tulisi tehdä ennaltaehkäisevää työtä. Kasvattajat saavat kallisarvoista tietoa jokaisen kasvattinsa virallisista terveystuloksista. Uusien omistajien olisikin syytä tutkituttaa ainakin koiransa silmät ja polvet. Kyseiset tutkimukset eivät vielä maksa maltaita ja ne auttavat kasvattajia valitsemaan jalostuskoirat rodun hyvinvointia edistävällä tavalla.

 

Lähteet:

  • Suomen Portugalinpodengot ry
  • Club go Podengo Português
  • Omat kokemukset