Kun koira katoaa…

omistajan hätä ei meinaa tuntea rajoja. Sydän rupeaa jyskyttämään ja tuntuu, ettei millään osaa etsiä oikeista paikoista. Meille tämä tilanne tuli ajankohtaiseksi eilen, kun illalla piti mennä nukkumaan, eikä Pojua löytynyt mistään.

Koska Poju on nykyään käytännössä täysin kuuro, se vaikeuttaa etsintöjä hyvin paljon. Ihmettelimme, onko Poju raukka jäänyt ulos, vai mitä on tapahtunut. Hätäännys pimeässä syysillassa alkoikin paheta, kunnes yhtäkkiä huomasimme Pojun nukkuvan tuolin alla 🙂

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Poju tällä tavoin “katoaa”. Pari vuotta sitten etsimme piskiä varmaan puolituntia, ennen kuin löysimme hänet kaikessa rauhassa nukkumassa Tomin vaatekaapista. Pojulla kun on paha tapa etsiytyä nukkumaan milloin minnekin. Sitten kun raukka ei kuule kuin huudetaan, on pojan löytäminen todella vaikeaa.

Ei Poju tosin ole ainoa, joka katoilee. Doby on todellinen houdini, joka kyllä löytää aitauksen kaikki reiät ja monta kertaa jätkä on löytynytkin aidan väärältä puolelta haukkumassa. Onneksi Doby harvoin lähtee kokonaan pihan ulkopuolelle. Toista se oli Remu-sammarin aikana. Remu oli oikea karkulaisten kuningas. Mikään aitaus ei tuntunut olevan tarpeeksi korkea estämään Remun karkureissuja. Osasihan tuo koiruus kaivautua aitausten alikin. Sitten kun kokeilimme juoksuhihnaa, niin kerran Remu oli vetänyt koko rännin (jossa hihna oli siis kiinni) mennessään. Nyt noita tempauksia on hauska muistella, mutta toista se oli silloin, kun pitkin poikin Mäntsälää etsimme Remua kissojen ja koirien kanssa.