Tammikuu on alkanut mukavasti kirjoittelun merkeissä. Toisin sanoen gradua on tullut väsättyä oikein urakalla. Pääsin analyysi-osion kanssa oikein kunnolla vauhtiin. Olen nyt kirjoitellut kaikenlaista Percy Jackson kirjojen sankareiden suhteesta kreikkalaisiin heeroksiin. Kohta alkaa tämän osion ensimmäinen vedos olemaan valmis. Sitten kirjoittelen loppuun monomyytti-osion ja jatkan siitä sitten Percy Jackson hahmojen nykyaikaisempiin sankarimyytti kytköksiin. Tällä hetkellä on melko hyvä fiilis gradun suhteen, vaikka välillä meinaa edelleen uskonpuute iskeä. Nythän on todella tärkeää kirjoitella gradua oikein urakalla eteenpäin, koska parin kuukauden päästä koittaa mahdollisesti iloinen perhetapahtuma. Tuolta pentublogin ja kotisivujen puolelta onkin voinut jo lueskeskella, että Siru on astutettu, joten 8 viikon päästä voi olla muuta tekemistä =D
Kirjoittelua
Gradun ohella olen kirjoitellut ylös myös uusimpia kirjaideoita. Viime viikkojen aikana uusia ideoita on syntynyt taas lisää ja vanhat ideat ovat selkiytyneet. Kaiken kaikkiaan kirjaideoita on tällä hetkellä 22 kappaletta ja näistä varmuudella 10 on kirjasarjoja. Tähän mennessä valmiina on vasta Elunia. Sieluttomat trilogian ensimmäinen kirja on niin ikään hyvällä mallilla, samoin Pongodengo. Monia muitakin kirjoja on jo hieman aloiteltu, mutta tulee kyllä olemaan melkoinen urakka kirjoitella niitä kaikkia valmiiksi. Hyvä, että opettajilla on pitkät kesälomat ;D
Jonkin verran on tullut kirjoitettua myös historian proseminaarityötä. Mikäli saan sen + pari hissan kurssia tässä kevään aikana suoritettua (sekä tietysti gradun), niin valmistumista voi odottaa toukokuun puolella. Pitää vaan malttaa olla jättämättä yhtään podengopentua itselleen valmistujaislahjaksi =D
Niin ja pienenä sivuhuomautuksena vielä… minusta tuli tammikuun 8 päivä ihanan pikkutytön kummitäti, kun serkkuni kastettiin Leeni Faine Aurooraksi. Kaikkea hyvää Leenille!!!