Kesä 2014

Kesä 2014

Kesäloma alkaa olla lopuillaan. Nyt onkin hyvä hetki katsahtaa kuluneen kesän tapahtumat. Kesän ajan olemme reissanneet ahkeraan Mäntsälän ja Someron väliä. Mäntsälässä ollessamme koolla on ollut koko lauma eli kahdeksan koiraa, mutta Somerolla on ollut mukana pääasiallisest vain podetytöt ja Nova. Mökkeily on selkeästi ollut sekä koirien että omistajan mieleen. Mutta mikäs sitä onkaan nauttia hyvistä keleistä metsien ja peltojen keskellä. Viikon mökkireissulle saimme heinäkuun alussa mukaan myös vierailevan tähden eli samojedipentu Salsan, jolle Nova antoi pikakurssin kaikkiin sammariuden saloihin. Nova antoi Salsalle niin kaivuu kuin uintituntejakin ja kaksikolla oli selkeästi mukavaa yhdessä.

DSCN5548

 

DSCN5461DSCN5302 DSCN5349 DSCN5379

Auringonoton ja mökkeilyn lisäksi kesään on mahtunut yksi kasvattitapaaminenkin, Mäntsälään saman katon alle saimme kaikki Estorian kasvatit Loobya lukuunottamatta. Vauhtia luonnollisesti riitti ja kasvattajana oli ilo nähdä kasvatteja livenä. Ciaralle ja Ceralle on ensimmäiset näyttelytkin jo buukattu ja elokuussa tyttöjen näyttelyura pääsee alkamaan. Beakin olisi tarkoitus saada kertaalleen käytettyä näyttelyssä. Molemmilla sijoitustytöilläni on sujunut elämä todella hyvin enkä voisi olla tyytyväisempi sijoituskoteihin!

DSCN4955 DSCN4997 DSCN5093 DSCN5096 DSCN5103 DSCN5112Laumamme karvaisin jäsen eli Nova (Vadelmatassun Magic of Happiness) kävi heinäkuun lopulla terveystutkimuksissa. Tuloksena terveet silmät ja B/B lonkat. Silmien tutkiminen oli melkoisen haastavaa, koska tyttö ei millään olisi halunnut pysyä paikallaan. Avuksi tarvittiin toinenkin ihminen pitämään tytöstä kunnolla kiinni. Novalla on selkeästi ollut kesän aikana kapinaa ilmassa. Tyttö on karkaillut urakalla ja muutenkin koetellut rajojaan oikein todenteolla kesän aikana. Neidillä on ollut mielenkiintoinen kesä, kun on päässyt leikkimään kaikenmaailman kuralätäköihin, nauttimaan mökkeilystä ja kouluttamaan samojedipentu Salsaa sammarien tavoille. Lisäks Nova kävi samojedien erkkarissa, joskin näyttelypesun myötä kaikki pohjavilla rapisi tytöstä pois ja tuloksena näyttelyssä EH. Nyt on käynnissä kuumeiset koiratanssitreenit marraskuista koiranäyttelyä varten. Siellä siis Novan kanssa esiinnytään. Tästä onkin hyvä aloitella tulevan syksyn valmistelu.

DSCN5568 DSCN5511  DSCN5414

DSCN5551 DSCN5554 DSCN5559 DSCN5562 DSCN5552