Joulu meni tänä vuonna ohi todella nopeasti. Vietimme sen isovanhempieni uudella talolla Somerolla. Talo oli aivan mahtava ja siellä kelpasi kyllä oleilla, vaikkakin jouluperinteitä palvovana ihmisenä alku oli vähän hankala. Myös koirilla riitti ihmettelemistä. Doby varsinkin oikein puhkui intoa ja kävi kyllä kaikki paikat läpi moneen kertaan merkkailun kera 🙂 Muut koirathan olivat paikan päällä jo muutamaan otteeseen käyneet, joskaan eivät valmiissa talossa vaan rakennustyömaalla. Hetkeksi syntyi kyllä melkoinen hämminki, kun enoni saapui ystävättärensä ja tämän Savu-koiran kanssa. Dobylle tämä oli ensimmäinen tapaamiskerta, mutta kyllä muutkin koirat haukkuivat vaikka sitä tuttuja oltiinkin. Joulupöydän herkut ajoivat koirat niin ikään aivan hulluiksi ja siinä sai kyllä omistaja hävetä, kun kukin koira kävi vuorollaan kerjäämässä ihmisiltä. Dobylta menivät tosin alkupalat sivusuuhun, kun automatkasta ja kaikesta muusta uuvahtaneena, hän rupesi nukkumaan ruokapöydän alla.
Väiski ja gerbiilit jouduimme jättämään kotiin, mutta tokkopa nuo asiasta välittivät. Väiskin apaattisuus alkaa jo pikku hiljaa rasittaa. Olisi pakko keksiä jotain kivaa tekemistä, josta sekin innostuisi. Joku päivä pitää varmaan päästää gerbiilit myös vapaana Susannan huoneessa juoksemaan. Viime kerrasta on jo aikaa. Huoneesta kun on niin hankala tehdä gebsu turvallinen.
Joululahjaksi sain mm uuden kameran (sekä kirjoja, jotka olen jo kaikki lukenut). Nyt kuvien lisääminen on paljon helpompaa, kun ei aina tarvitse ottaa kuvia toiselta koneelta, vaan voin suoraan siirtää ne omalle kovalevylleni. Noita uusia kuvia olen jo tänään galleriaan lisännyt. Tällä kertaa en käyttänyt enää photobuckettia, jolla saa kyllä hienoa jälkeä, mutta jolla saa koneelta ladattua vain kolme kuvaa kerralla. Tajuttoman hidasta.
Muru on aivan intona omasta joululahjastaan, uudesta vetonarusta. Naru on pitkä ja podengo turvallisempi kuin aiemmat. Ei nimittäin pidä sisällään painavia solmuja, jotka ovat melko vaarallisia Murun ravistellessa narua. Myös muut herkut ovat käyneet hyvin kaupaksi. Dobystakin on paljastunut todellinen ahmatti joka ei kyllä nirsoile millekään. Paitsi omien murojensa kohdalla. Muut koirat eivät koskaan ole hirveästi koirien herkuista välittäneet, mutta Dobylle kelpaa mikä vain. Nyt on Murukin tosin ruvennut luita syömään (etteivät podet niitä saisi), ja varsinkin Mintulta saamani luut menevät hyvin kaupaksi. Ne alkavat olla pian lopussa. Pitääkin kysyä, mistä Minttu kyseisiä luita oli ostanut.
Uusi vuosikin on nyt edessä. Ilotulitteet kestettiin meillä yllättävän hyvin. Poju on jo niin kuuro, ettei hän mitään huomannut ja podengot vain ihmettelivät. Siru tuli jopa ulos asti sylissäni, joskin vain hetkeksi hieman täristen. Sisältä käsin ei kuitenkaan ilotulitteita yhtään aristellut. Istuskeli vain kuistin tuolilla pamauksia kuunnellen ja räjähdyksiä katsellen. Dobykään ei juuri ilotulitteista välittänyt, joskaan ei vahdannut niitä yhtä antaumuksella kuin Siru. Doby oli ennemminkin huolissaan Murusta, joka ensimmäiset pamaukset kuullessaan meni kylpyhuoneeseen piiloon. Lopulta tosin Murukin uskaltautui kodinhoitohuoneeseen ihan vain podengoille näyttääkseen.