Niinpä… lomailla ei juurikaan ehditty. Niin kova kiire oli lueskella tentteihin, joita vieläkin on kaksi edessä. Lisäksi varmistui uusi osa-aikainen työpaikka, kun pääsin hissan/uskonnon/yhteiskunopin sijaiseksi Mäntsälän lukioon ja Ehnroosille reiluksi kolmeksi kuukaudeksi =D Työt alkavat siis viikon päästä. Tällä viikolla rupesin tuntisuunnitelmia pohdiskelemaan ja diaesityksiä väsäämään. Melkoisesti tekemistähän tuosta sijaisuudesta tulee, mutta kokemus on varmasti hieno.
Heinäkuussa tapahtui vähän kaikenlaista. Sisko kävi riparilla ja tuon ajan sain hoidella noita deguja, jotka ovat helteen vuoksi ruvenneet ottamaan välillä aika pahastikin yhteen. Nyt päätimmekin erottaa Jumbon veljeksistä ainakin toistaiseksi ja katsoa, josko Nekun ja Jumbon valtataistelut siitä laantuisivat. Nougat ei tappeluihin ole onneksi ottanut osaa, ihmetellyt vain, mitä toiset kaksi puuhaavat.
Jyrsijöiden kanssa on ollut muutakin jännitystä. Reilu viikko sitten rupesin ihmettelemään tuon hamsterin takapäätä ja pelästyin likan saaneen kasvaimen. Kun tutkin tilannetta tarkemmin ja selailin netistä löytämiäni hamsteri-kuvia, paljastui että hamsterini ei olekaan she vaan he. Eli pikkuinen Myy onkin poika *_* Kylläpä helteistä on harmia: ne laittavat degut tappelemaan ja muuttavat tyttö hamsterit pojiksi. No samalla vaihtui myös Myyn nimi. Nyt ex-tyttöä kutsutaan Myyn kreikkalaisen kirjoitusasun mukaan Mewiksi. Jipii… No onhan toi Mew edelleen yhtä kiva kuin aikaisemmin. Ja löytyipä selitys sillekin, miksi poika on aina ollut niin kovin rahallinen ja säyseä verrattuna edelliseen tyttöhamsuumme 😉
Koiralauma on pienentynyt väliaikaisesti neljään. Waldo ja Nefi lähtivät keskiviikkona vanhempien mukana pohjoiseen Kuusamoon ja siellä he ovat ensi viikon loppuun. Kotona on melkein liiankin rauhallista kun koiralauma on vajaa. Tosin täydennystä tulee jo ensi viikolla, kun pikkuinen Lyyli tulee hoitoon viikoksi. Lyyli siis varmistaa, ettei elämä muutu aivan uneliaaksi.
Mutta tällaista siis heinäkuussa. Elokuussa uudet kujeet… ja vielä kauheampi kiire. Ehkä tästä selvitään hengissä.