Hailuodon (lue: ”hullujen”) maastokisat 17.10.2021

Kävin Freyan ja Dafnen kanssa lokakuussa 2021 maastokisoissa Hailuodossa. Tässä PoPo-lehteen kirjoittamani kertomus kisamatkasta.

Kun aloitin maastojuoksuharrastuksen kasvattini Freyan kanssa syksyllä 2019, oikeastaan vain yksi asia oli mielessäni varmaa – en ikinä lähtisi kisojen takia ainakaan Hailuotoon asti, vaikka kyseessä kuinka olisivat juoksukauden viimeiset kisat. Kaksi vuotta myöhemmin Freyan tyttären Dafnen oli tarkoitus aloittaa kisauransa Helsingissä, mutta kiima yllätti viikko ennen kisoja. Helsingin kisojen odotus oli kuitenkin ehtinyt nostattaa sellaisen kisakuumeen, että yhtäkkiä Hailuoto ei Harjavallasta käsin enää näyttänytkään niin mahdottomalta ajatukselta. Pohdiskelin asiaa Dafnen toisen omistajan kanssa ja Laura oli saman tien oikein yllyttämässä meitä lähtemään roadtripille Ouluun. Jo saman päivän iltana ilmoitin vastoin kaikkia aiempia päätöksiäni sekä Dafnen että Freyan Hailuotoon kisaamaan. 

Maastokisoja harrastavat ystäväni alkoivat välittömästi pelotella minua Hailuodon sääolosuhteilla ja lauttamatkan vaikeuksilla. Ilmeisesti Hailuoto on tunnettu siitä, että siellä voi kisapäivän aikana kokea käytännössä kaikki mahdolliset säävariaatiot vesisateesta räntään, auringon paisteesta lumisateeseen sekä tietenkin tuulen, joka on viedä pienet podengot mukanaan. Sain lukuisia kehotuksia pukea riittävästi vaatetta päälle. Myös lauttamatkasta monilla oli sanansa sanottavana, sillä joinain vuosina poispääsyä on joutunut odottamaan pahimmillaan jopa neljä tuntia. Kaikki tämä sai minut epäilemään moneen kertaan kisamatkan järkevyyttä, mutta kun juoksukuume on saanut kehon valtaansa, eipä siinä hirveästi ole vaihtoehtoja. 

Mahdollisia yöpymisvaihtoehtoja mietittyämme, päädyimme Lauran kanssa tekemään reissun aitoon extreme roadtrip -henkeen ilman yöpymistä missään välissä. Tämä tarkoitti toisin sanoen sitä, että meidän piti lähteä ajamaan kisapaikalle edellisiltana yhdeksän aikoihin. Koska tarkoituksena ei myöskään ollut matkustaa kahdeksan koiran lauman kanssa, piti minun ripotella suurin osa koiristani hoitoon vähän sinne sun tänne. Windyn jätin viikkoa aikaisemmin ystäväni luokse Vihtiin ja vanhempani kävivät hakemassa Gaian ja Nefin Harjavallasta Mäntsälään. Novan ja Hestian tiputimme matkan alkumetreillä Poriin, minkä jälkeen otimme suunnan kohti Oulunsaloa Freyan, Dafnen ja kisaturistiksi jääneen Avernan kanssa. 

Dafne ja Freya LV:n treeneistä 15.9.2021

Koko yön kestävää ajomatkaa ajatellen olin nukkunut päivällä päikkärit – tehtyäni ensin valtavan määrän eväitä matkaan mukaan. Auton takatila oli täynnä tavaraa koirien vaatteista kylmälaukkuihin, vaikka olin yrittänyt jättää tilaa myös patjoille. Matka sujui yllättävän hyvin, vaikka sää ei ollut paras mahdollinen yöajelua varten. Välillä satoi ja tuuli sai auton heittelehtimään kesken ajon. Onneksi suurin osa muista ihmisistä tajuaa yleensä nukkua yönsä, joten tiet olivat pääasiassa tyhjänä muusta liikenteestä. Metsän eläimetkin olivat nukkumassa. Asian kääntöpuolena olimme niin myöhään liikenteessä, ettei matkan varrelle osunut yhtään avonaista huoltsikkaa. Niin sanotut puskapissat tulivat siis valitettavan tutuiksi pilkkupimeässä yössä. En muuten suosittele kyykkimään nokkosia täynnä olevan ojan vieressä!

Saavuimme Oulunsalon lauttarantaan hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lautan lähtöä. Laura onnistui jonkin verran nukkumaan odotellessamme, mutta itse olin niin hermona, että tuijottelin pääasiassa myrskyävää merta. Lauttamatka Hailuotoon oli ikimuistoinen tyrskyjen kastellessa lautan keulaa valtavina suihkuina. Tuuli oli yltynyt entisestään ja kun viimein pääsimme Hailuodossa parkkiin, tuulen puuskat saivat auton heilumaan puolelta toiselle 

Tässä kohtaa sanon suoraan, että Hailuoto ei ole kenenkään tervejärkisen ihmisen kohde lokakuussa! Vaikka meitä oli varoiteltu ääriolosuhteilla, oli todellisuus silti kuin isku vasten kasvoja. Ensinnäkin se tuuli. Kisapaikalla oli sellainen myrsky, että pysyit käytännössä pystyssä nojaamalla vastatuuleen. Toiseksi se sade. Vaikka mistään rankkasateesta ei ollutkaan kyse, tuuli varmisti sen, että sade pääsi viskomaan vettä suoraan naamalle. Jo lyhyen ulkona oleilun jälkeen oli niin kylmä, että edes auton lämmitys ei auttanut karkottamaan sisälle pesiytynyttä kylmyyttä.  Tuuli ja sade pitivät huolen myös siitä, että ranta-alueen hiekka löysi tiensä kirjaimellisesti kaikkialle – vaatteisiin, hiuksiin ja jopa suuhun. 

Podengot olivat säästä vielä vähemmän innoissaan kuin me ihmiset. Dafnen ilme, kun raukka otettiin ensimmäisen kerran autosta ulos, oli monella tapaa näkemisen arvoinen. Kunnon lämmittely ennen kisoja oli käytännössä mahdottomuus, sillä Dafne ja Freya pistivät jarrut pohjaan melkein heti ulos jouduttuaan. Edes vieheen ääni ei saanut kaksikkoa innostumaan kuin hetkellisesti. Arpaonni ei myöskään ollut meille erityisen suotuisa, sillä Freya oli pareineen ensimmäisessä lähdössä ja Dafne vasta neljännessä, kaiken lisäksi ilman paria. Dafne ehti siis moneen otteeseen kylmettyä ja menettää loputkin innostaan ennen omaa suoritustaan. Vaikka tyttö olikin keväästä asti loistanut treeneissä ja tykittänyt juoksun toisensa perään ilman ongelmia, oli vähän liikaa vaatia ensikertalaista juoksemaan tällaisissa oloissa – varsinkin ilman parin tukea. 

Dafne LV:n treeneistä 15.9.2021

Freyalle Hailuoto tarkoitti kolmansia kisoja ja tyttö juoksi omat juoksunsa vakuuttavan varmaan tyyliinsä. Vaikka loppumetreillä näki selvästi, että kunto ei aivan ollut palautunut kesän pentujen jäljiltä, juoksi Freya kuitenkin niin hyvin, että pisteet riittivät heittämällä finaaliin ja alkuerän neljännelle sijalle. Dafne ei ollut yhtä onnekas. Säästä huolimatta tyttö lähti todella hyvin juoksemaan vieheen perään, mutta tuuli heitteli viehettä sinne tänne kuin leijaa, minkä seurauksena se katosi hieman pidempään heinikkoon. Koska tytöllä ei ollut edes kaverin tarjoamaa silmäparia apuna, Dafne ei löytänyt viehettä enää uudestaan. Kisa päättyi valitettavasti keskeytykseen, vaikka neiti yrittikin vielä lahjoa tuomarin myötämieliseksi juoksemalla tätä tervehtimään. Tulos oli tietenkin itselleni kova pettymys, koska odotukset olivat erityisesti Dafnen suhteen olleet korkeat. Tällä kertaa kaikki elementit olivat kuitenkin olleet Dafnen suoritusta vastaan eikä pieni sinnikäs pongoloidi olisi parempaan niissä olosuhteissa pystynyt. 

Alkuerien jälkeen värjöttelimme autossa ja odotimme finaalien alkua. Dafne oli suorituksensa aikana niin syväjäätynyt, ettei tyttö suostunut Hailuodossa enää edes pikaiselle pissareissulle, vaikka yritin maanitella neitiä ulos kopastaan. Freya ja Averna olivat käytännössä yhtä innottomia ulkoilijoita, joten emme juuri nokkaamme ulos laittaneet. Hailuodon kisojen järjestäjille annan tässä kohtaa isot kiitokset, sillä facebookista löytyi liveseuranta, joka kertoi mikä lähtö milloinkin oli menossa, millaiset pisteet mikäkin koira oli saanut ja milloin finaalit alkaisivat. Kiitokset kuuluvat ehdottomasti myös muille kisoihin eksyneille popoilijoille. Maastokisojen suurinta antia on minusta ollut tähän asti joka kisoissa toistuva solidaarisuus. Näyttelyissä usein ihmiset vähän jämähtävät omiin seurueisiinsa, mutta maastokisoissa on tähän asti aina löytynyt jokaisen popoilijan kanssa yhteinen sävel. Nytkin muut popoilijat varmistivat, että tieto aikatauluista, pisteistä ja finaaleista varmasti kulki kaikille. Jos sää olisi ollut parempi, olisivat popojen omistajat varmasti viihtyneet vielä enemmän keskenään.

Popojen finaali käytiin puoli kahden aikoihin. Tällä kertaa Freya juoksi parinsa kanssa kolmannessa lähdössä. Vaikka tuuli tuiversi mielestäni jopa hurjemmin kuin aamulla, Freya lähti parinsa kanssa hienosti matkaan. Kaksikko juoksi vakuuttavasti ja hyvin tasaväkisesti loppuun asti. Freyan vahvuutena oli jälleen varma suorittaminen, vaikka loppumetreillä alkoi puhti omaan silmääni hieman loppua. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin tyytyväinen ja kiirehdin Freyan kanssa takaisin autolle odottamaan finaalipisteitä. Aloimme myös valmistautua lähtöön, sillä tarkoituksena oli heti tulosten selvittyä startata ja kiihdyttää vauhdilla takaisin lauttaa jonottamaan. 

Loppujen lopuksi minä ja kaksi muuta podengon omistajaa värjöttelimme toimiston edessä kuluttaen aikaa jutellen maastojuoksuista, näyttelyistä ja milloin mistäkin. Kuikuilimme toimistoon päin odottaen malttamattomina tuloksia ja lopulta toimistosta astui esiin yksi organisaattoreista kisakirjat kädessään. Hän kertoi ensimmäisenä toiseksi tulleen koiran kisakirjan numeron ja sitten voittajan. Muistan sanoneeni ”en minä muista kisakirjan numeroa”, minkä jälkeen mies luki kisakirjaan merkityn koiran nimen ja tajusin yhtäkkiä Freyan voittaneen kisan. Minun on vieläkin hieman vaikea uskoa tilannetta todeksi, mutta Freya oli kuin olikin noussut alkuerien neljänneltä sijalta voittoon ja sertin arvoiseen suoritukseen.  Osittain tämä johtui finaaliin ensimmäisenä ja toisena lähteneiden koirien epäonnesta, mutta suurin kiitos menee varmastikin Freyan tasaiselle suorittamiselle. Vaikka tyttö ei kenties ole se kaikista nopein ja ketterin, Freya on tasaisen varma juoksija, jonka into ja sinnikkyys korvaavat muut puutteet. 

Freya LV:n treeneistä 15.9.2021

Freyan kisakirja, mitali ja sertiruusuke käsissäni kiirehdin autolle, ja Laura starttasi saman tien liikenteeseen. Ajoimme vauhdilla lauttarantaan, missä edellämme oli jo pitkä jono autoja. Alkoi hermoja raastava odotus, kun jännitimme, mahtuisimmeko kolmelta lähtevään lauttaan. Lisäjännitystä aiheutti ”etuajo-oikeutettujen” kaista, johon saapui tasaisena virtana uusia autoja. Kun lautta viimein tuli rantaan, juuri tämä etuajo-oikeutettujen joukko pääsi ensimmäisenä sisälle ja sitten vasta muut odottajat. Lautta näytti täyttyvän uhkaavasti. Ehdin jo pettyneenä ajattelemaan, että joutuisimme odottamaan puolitoista tuntia seuraavaan lauttaan, kun vielä muutamalle autolle oli kuin olikin tilaa. Olimme kolmanneksi viimeinen auto, joka lauttaan vielä otettiin ja meidän jälkeemme mukaan mahtuivat vielä muutkin kisoihin osallistuneet popot.

Kahdeksan tuntia myöhemmin saavuimme viimein takaisin Harjavaltaan. Matkalla olimme noukkineet mukaan myös hoitokoiran elämästä nauttineet Hestian ja Novan Porista. Kello oli hieman yli yhdentoista illalla, kun aloin kantamaan tavaroita autosta sisälle ja puolilta öin pääsin viimein nukkumaan kuuden tunnin yöunet ennen seuraavan aamun töihin lähtöä. 

Hailuodon reissuun meni kokonaisuudessaan 26 tuntia. Mukava matkaseura ja Freyan menestys tekivät reissusta onnistuneen, mutta aionko lähteä Hailuotoon vielä uudestaan? Suoraan sanottuna pistän tämän vuoden kisat tilapäisen mielenhäiriöni piikkiin ja olen jälleen täysin varma, että toiste ei näitä kisoja tarvitse kokea. Mutta kuka tietää, kenties ensi syksyllä iskee uudestaan sama älyttömyyden puuska ja huomaan löytäväni itseni toistamiseen näistä hullujen maastokisoista.   

Estorian tiimi kiittää ja kuittaa.

Kisoissa voitettu SERTK-ruusuke ja mitali

ps. Kaikki jutun kuvat ovat Lännen vinttikoirien treeneistä, sillä Hailuodon märissä ja kylmissä olosuhteissa kameran käsittely oli käytännössä mahdottomuus. Poikkeuksena ruusukekuva, jonka sain otettua kisojen jälkeen lämpimässä autossa.

Teksti: Marianne Kolu
Kuvat: Mari Joutsenlahti