Koiratanssia

Viime viikonloppu oli meidän kannaltamme mielenkiintoinen, sillä olin lupautunut esiinttämään Novan kanssa koiratanssia Helsingin messukeskusessa järjestettävässä Lemmikki-messut/epävirallinen pentunäyttely-tapahtumassa. Suostuin tähän alustavasti jo kesän alussa, mutta siitä huolimatta varsinainen dealine meinasi tulla yllätyksenä. Alunperin ideana oli tehdä koreografia Taru Sormusten Herrasta elokuvasarjasta tuttuun Concerning Hobbits -kappaleeseen, mutta loppujen lopuksi kesän edetessä ja syksyn alkaessa kiinnostuinkin Chisun biisistä Yksinäisen keijun tarina. Tähän kyseiseen musiikkiin rupesinkin koreografiaa suunnittelemaan ja kirjasin elokuun aikana ensimmäisen version idean ylös.

Kovin ahkerasti en Novan kanssa tätä koreota ruvennut treenaamaan heti syksyn alussa, mikä sitten uhkasi kostautua myöhemmin, kun Siru loukkasi jalkansa ja kaikki huomioni suuntautui pikkupodeni kuntoutukseen. Useita viikkoja kului niin, etten ehtinyt Novan esitystä oikeastaan edes miettimään. Lokakuun koittaessa yritin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloimme treenata lyhyitä aikoja kerrallaan aina iltaisin ja opiskelemaan uusia liikkeitä koreografiaa varten. Tähän harjotteluun tuli kuitenkin pitkä tauko, kun lähdin syysloman aikana lomalle Britanniaan ja Nova jäi luonnollisesti sateiseen Suomeen hoitotädin hoteisiin.

H-hetki lähestyi uhkaavasti, kun palasin viimein takaisin kotimaan kamaralle. Uutta päättäväisyyttä uhkuen, aloin jälleen treenaamaan liikesarjoja erittäin puutteellisessa tilassa: keskellä pienenpienen olohuoneeni lattiaa. Matkan aikana koreografia oli saanut kypsyä mielessäni ja muutamien muutosten jälkeen olin siihen viimein tyytyväinen. Parasta oli, että lukuunottamatta pakitusta, Nova osasi jo entuudestaan kaikki kyseiseen suunnitelmaan liittyvät liikkeet. Aloimmekin siis kuumeisesti opiskelemaan tuota ainoaa puuttuvaa liikettä, peruuttamista.

Ihan helppoa pakituksen opettaminen Novalle ei ollut ja uskokin oli loppua, kun aikaa esitykseen oli enää vajaa viikko. Pari viikkoa ennen esitystä yritin joka ilta käydä koreografian läpi musiikkiin ainakin kerran, mutta tämäkään tavoite ei muiden kiireiden takia aina toteutunut. Treenit sujuivat vaihtelevaan tapaan ja arvioin lopulta onnistumismahdollisuudeksemme n. 30%. Tiesin Novan kyllä osaavan kaikki liikkeet, mutta sammarille innookkaaseen ja uteliaaseen tapaan, koiran keskittyminen tuppasi ajoittain olemaan kaikkea muuta kuin ideaali vaativan tanssin toteuttamiseen.

Lisäsäväyksen saimme esitykseen, kun työkaverini toi työpaikalle parikappaletta keijunsiipiä ja kysyi, tarvitseeko joku. Minä tietysti heti ilmoittauduin ja varasin siivet itselleni. Kotona välittömästi kokeilin siipiä niin itselleni kuin Novalle. Aivan vakuuttunut en ollut siitä, että esitys sinne tänne lerpattavien siipien kanssa onnistuisi ja olin jo jättää ne kokonaan pois esityksestä. Viime metreillä päätin kuitenkin hieman korjailla siipiä niin, että ne pysyisivät paremmin paikallaan ja kohta meillä molemmilla olikin jo omat keiju-asut.

Lauantai aamuna jännitys oli niin suuri, että edes aamupala ei maistunut. Matkasimme Helsinkiin junalla ja Nova otti junamatkan suhteellisen rauhallisesti, mitä nyt vähän kitisi ja valitti. Messukeskuksessa pääsimme sitten seisoskelemaan ja odottelemaan Samojedi yhdistyksen pisteen viereen ja Nova keräsi iloisella ja seurallisella asenteellaan runsaasti ihailua. Myös tytön siivet herättivät huomiota ja olihan tyttö toki niiden kanssa poikkeuksellisen suloinen. Kokeilimme myös hieman syrjemmässä muutamia liikkeitä ja hieman haparoiden saimme ne onneksi tehtyä.

Sitten koitti H-hetki. Yhdistys aloitti Royal-Canin areenalla samojedien esittelyn. Yleisen rotuesittelyn TOKO-esityksen jälkeen oli meidän vuoromme. Menimme Novan kanssa aloitusasentoon ja yritin olla panikoimasta. Novalla riitti energiaa ja virtaa niin paljon, että tyttö vain haukkui innosta ja komensi itselleen namia. Lopulta musiikki kuitenkin alkoi ja pääsimme aloittamaan liikkeiden suoritusten. Huolimatta omasta jännityksestäni, Nova osasi lähteä suorittamaan koreografiaa ja suurin osa liikkeistä sujui mallikkaasti. Pieniä kauneusvirheitä tuli sinne tänne, mutta kertaakaan esityksen aikana ei tullut hetkeä, jolloin Nova olisi päättänyt pistää pelin poikki. Aina välillä tyttö toki pysähtyi keimailemaan yleisölle ja haukkumaan minulle saadakseen nameja vauhdikkaammin (sehän kuuluu vain asiaan 😉 ), mutta yllättävän vähillä nameillakin saimme esityksen loppuun asti vedettyä. Suurimmat mokat pystyi varmasti laittamaan ohjaajan jännityksen piikkiin. Oli myös vaikea käyttää tilaa kunnolla hyväksi, kun oli tottunut treenaamaan koreografiaa vain pienessä olohuoneessa. Lopputulos yllätti minut silti positiivisesti ja pääasia oli, että Novalla näytti olevan hauskaa. Kotona katsoin välittömästi esityksen videolta ja pohdin, mitä tehdä seuraavana päivänä toisin, jotta esitys olisi vielä parempi.

Sunnuntaina esitys sujui sitten vielä paremmin, kiitos edellispäivän onnistumisesta syntyneen itseluottamuksen ja pienten muutosten. Edellisenä päivänä takkuilua aiheuttaneet liikkeet sujuivat ja paransipa Nova jopa ohjaajansa tekemää koreografiaa. Sen sijaan että Nova olisi pysynyt kiltisti maassa halattavana, likka nousi itsekin ylös ja asetti tassunsa halauksen tavoin jalkani päälle. Päätinkin heti, että tästä eteenpäin teemme kyseisen koreografian pätkän Novan ehdottamalla tavalla 🙂 Muutaman helpotuksen päätin myös ihan tarkoituksella tehdä, jotta Novan innokkuus ja energisyys ei menisi yli. Toisin sanoen lauantain esityksestä poiketen en esim. yrittänytkään nostaa Novaa syliini, sillä tämä sai tytön lauantaina vain intoutumaan liikoja.

Kaiken kaikkiaan molempien päivien esitykset sujuivat siihen malliin, että aika varmasti tästä pääsemme pentujen jälkeen kokeilemaan samaa koreografiaa ihan kisoissa asti. Sittenpä näemme, kuinka pitkälle tämä omistajan ja koiran into koiratanssin saralla oikein riittää =D Alla olevien videoiden avulla voit itse arvioida, kuinka hyvin suoriuduimme tästä haasteesta. Viimeisenä on myös esitys vuodentakaa. Kyseessä siis ensimmäinen koiratanssiesityksemme koulun joulujuhlassa. Siitä ollaan päästy jo huimasti eteenpäin!

Lauantain esitys (Kuvaaja Ria Paussu)

Sunnuntain esitys (kuvaajana Teemu Hiltunen):


LET IS SNOW

Sirun toipilasaika

Niin se aika on vierähtänyt ja Sirun leikkausoperaatiostakin on kulunut jo pari kuukautta. Kuten edellisestä uutisesta pystyy lukemaan, niin toipilasajan alku ei todellakaan alkanut lupaavasti jalan turvottua ja tikkien irrottua. Tästäpä vasta soppa syntyi, sillä haavasiteen poistaminen seuraavana päivänä sai Sirun vauhkoontumaan ja yrittämään neuroottisesti nuolla haavaansa. Viikonlopusta tulikin suorastaan helvetillinen, kun yritin saada tytön pysymään rauhallisena. Siru olisi nimittäin vain halunnut vetää volttia ja kuperkeikkaa, niin paljon haava tyttöä vaivasi. Sinnikkäästi kuitenkin purimme hammasta yhteen ja jatkoimme haavan hoitoa. Päivittäin putsasin sen desinfiointiaineella ja voitelin hunajasta-valmistetulla haavavoiteella, ja lopulta ihme tapahtui. Pikkuhiljaa haava ei enää vaivannutkaan niin pahasti ja Siru alkoi muistuttaa enemmän omaa itseään. Kaikkinainen fysioterapia jäi kuitenkin todella vähiin, sillä en haavan aukeamisen pelossa uskaltanut jalkaa juurikaan venytellä. Useampi lenki meni myös niin, ettei Siru olisi käyttänyt lainkaan leikattua jalkaansa ja 15.9. tehty iltalenkki, jonka aikana Siru käytti lähes puolet ajastaan neljää jalkaa sai minut melkein itkemään onnesta. Pikkuhiljaa uskalsin päästää Sirua myös muiden koirien kanssa tekemisiin ja otin tyttöä mm. keittiöön mukaan seuraamaan ruokavalmisteluja. Uskalsin nostaa tytön myös sohvalle, missä neiti löysi heti vakkaripaikkansa selkäni takaa.

siruseläntakana

siruruoanlaittaja

Reilu kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen koitti ensimmäinen fysioterapia. Fyssari teki välittömästi saman havainnon, jonka olin jo aikaisemmin pannut merkille: leikattu jalka oli selkeästi tervettä pienempi, kun lihakset olivat päässeet surkastumaan leikkausta edeltäneiden ja sitä seuranneiden viikkojen aikana. Myöskään haava ei vielä ollut täysin parantunut ja sain ohjeen jatkaa vielä vähän aikaa sen putsailua ja pitää edelleen kauluria varmuuden vuoksi. Siru kuitenkin käveli jo suhteellisen hyvin myös leikatulla jalalla, vaikka ei seistessä sille painoa juuri varannutkaan. Terapiassa saimme onneksi runsaasti hyviä ohjeita ja neuvoja siitä, miten kuntoutusta olisi hyvä jatkaa. Tunnollisesti käytin siis Sirua kolme kertaa päivässä erillisillä lenkeillä, annoin tytölle särkylääkettä kahdesti päivässä ja aamulla, päivällä sekä illalla kävin jalan liikeradat läpi, hieroin lihakset, tein tasapaino-, istumaannousu ja kahdella/kolmella jalalla seisomisharjoituksia.

sirutaitauksessa3

siruaitauksessa

Toisella fysioterapia käynnillä haava oli täysin parantunut. Siru sai lihashuoltoa ja hierontaa paikkojen mentyä pahasti jumiin lisääntyneen fysioterapian seurauksena. Käynnin jälkeen jatkoimme tuttuun tapaan samoja harjoituksia ja rupesinpikku hiljaa ottamaan Sirua samoille lenkeille muiden koirien kanssa. Sirun elämänilo alkoi palata ja pian tyttö olisi riehunut ja hyppinyt niin kuin ennenkin. Koko ajan tyttöä sai olla toppuuttelemassa ja siksi Siru joutui viettämään aikaansa olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, jossa tyttö ei päässyt riehumaan. Fyssarin luvalla annoin Sirun kuitenkin pikkuhiljaa alkaa koikeilla omia rajojaan ja kohta tyttö jo hyppi sohville kuin vanhatekijä. Todellista riemua tyttö koki myös mökillä, jossa annoin Sirun välillä ulkoilla valvotusti myös ilman hihnaa ja neiti sai rauhassa tutkia syksyn hajuja.

Syyskuun lopulla Sirun toipuminen oli edennyt jo niin pitkälle, että suurta kiitollisuutta ja huojennusta kirjoitin seuraavan vuodatuksen facebook-seinälleni.

The dog of my life: The sweet, beautiful, energetic and lovely Beoline Cranberry aka Siru, who is now, after 19 days of her knee surgery, again full of life, happiness and of course healthy amount of mischief. I really have to pay attention to her or she would be jumping and playing and hurting herself all over again. Some have been wondering why would I operate a dog this old (8 years) but this week and especially this day have once more shown to me that Siru is far from old and frail. We keep doing our fysiotherapy and I’m sure Siru will be back to her old self in no time. After the operation there have been some difficult days (and I’m sure lots of those are still to come) making me little depressed and really tired and worried, but watching today to the eyes of my content and happy little friend has made everything (and every single pennies)so worth it

Täsä kirjoituksesta on nyt reilu kuukausi. Siru on psyykkisesti aivan oma itsensä, täynnä elämäniloa ja pilkettä silmäkulmassa. Todellinen riemu repsi muutama viikko sitten, kun neiti pääsi ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen saunomaan. Fyysisesti toipuminen on edennyt hyvin, vaikka aivan entisensä jalka ei luonnollisestikaan vielä ole. 16. päivä syyskuuta Siru kävi kontrolliröntgenissä, jonka kuvista leikannutlääkäri arvioi kaiken sujuneen niin kuin pitääkin. Kuvienoton yhteydessä Sirulta poistettiin myös hammaskiveä. Valitettavasti operaatiossa kävi ilmi, että pari Sirun hammasta on murtunut ja ne joutudaan poistamaan kirurgisesti, mihin Mäntsälän eläinlääkärissä ei ollut mahdollisuuksia. Siru joutuu siis vielä käymään ainakin kerran lääkärissä hampaittensa takia.  Toivottavasti sitten meidän epäonnemme alkaa olla loppuunkäytetty ja voimme rauhassa nauttia veteraani-Sirun elämäniloa täynnä olevista vuosista, joita on toivottavasti edessä vielä useita.
siruloveofmylife sirurennosti

Sirun ristisidevamma

Kennelimme matami Siru on kokenut viimeisen kuukauden aikana kovia. Tyttö nimittäin loukkasi 22.8. mökillä ollessamme oikean takajalkansa. Siru juoksi pellolla ja teki virhearvion hypätessään ojan yli. Seurauksena tyttö siis mätkähti matalan ojan pohjalla olevien lautojen päälle ja alkoi ontua jalkaansa. Aluksi Siru ei suostunut kävelemään oikeastaan lainkaan ja loppulenkin joutuikin kulkemaan puolittain sylissäni. Koska kyseessä oli lauantai ja lähin päivystys olisi ollut Turussa jäimme Sirun kanssa odottamaan viikonlopun yli, miten jalka alkaisi jälleen toimimaan. Maanantaina jalka oli edelleen selkeästi kipeä eikä tyttö varannut sille painoaan lainkaan. Soitinkin Porin eläinlääkäri palveluun ja varasin ajan tiistaiksi.

Koska eläinlääkäriaika oli kolmelta, jouduin tekemään työpaikallani hieman erityisjärjestelyjä. Toisin sanoen sovin toisen opettajan kanssa, että hän hoitaisi viimeisen tuntini, että ehtisin kolmeksi Poriin. Lisäksi sain erityisluvan tuoda Sirun töihin mukaan, jottei aikaa kuluisi töiden jälkeen koiranhaku reissuun. Niinpä Siru vietti viisi tuntia rehtorin kansliassa omassa kopassaan. Koska tyttö ei ole pitkiin aikoihin joutunut olemaan täysin yksin, oli tilanne matamille jonkinmoinen järkytys, mikä näkyi tai pikemminkin kuului, äänekkäänä haukkumisena. Erityisesti naapurihuoneessa oleileva kanslisti sai nauttia tästä kyseenalaisesta lauluesityksestä liiankin kanssa. Ei päivä tosin yksinomaan ikävä ollut, sillä muutamat oppilaani halusivat päästä Sirua katsomaan ja tyttö luonnollisesti nautti huomiosta.

Kun työt olivat viimein ohi, lähdimme ajelemaan Poriin. Paikan päällä lääkäri tutki jalan ja arveli vian olevan polven ristisiteessä. Tällainen vamma vaatii käytännössä aina leikkausta, mutta kuulin ettei Porissa ole ortopediaan erikoistunutta lääkäriä. Jouduimmekin lähtemään lääkäristä käytännössä tyhjin käsin vain kipulääkereseptillä varustettuna. Jalasta ei otettu edes röntgenkuvaa. Kymmenen päivän kipulääke kuurin jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei levosta tai lääkkeistä ole apua ja rupesinkin selvittelemään, mistä päin Suomea löytäisin asiansa osaavan ortopedin.

Loppujen lopuksi päädyin soittamaan ystäväni suosituksesta Malmin Animagi Apexille, jossa tällaisia vammoja hoitaa monen vuoden kokemuksella Esa Eskelinen. Pienoista päänvaivaa herätti, kuinka saisin tytön maanantaina 7.9. Helsinkiin puoli yhdeksäksi, kun pitäisi kuitenkin olla samaan aikaan töissä. Apuun astuivat onneksi ihanat kaverini ja loppujen lopuksi heitin Sirun edellisenä iltana Novan kasvattajalle ja hyvälle ystävälleni Rialle. Ria sitten hoiti seuraavana aamuna tytön ajoissa lääkäriin. Tuomio tuli välittömästi: etummainen ristiside poikki ja hoitona leikkaus. Vaikka kyseessä on jo hieman iäkkäämpi koira (Sirulla siis ikää 8,5 vuotta) en jäänyt asiaa pähkäilemään, vaan annoin luvan leikkaukselle. Onhan meillä toivottavasti vielä monta vuotta edessä. Vasta röntgenkuvien jälkeen selvisi, millaisesta leikkauksesta olisi kyse, sillä pienille koirille on tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa. Loppujen lopuksi vamman laatu oli sellainen, että lääkäri suositteli niin kutsuttua TPLO-leikkausta, jonka myötä toipumistodennäköisyys kasvaisi huomattavasti. TPLO-leikkauksessa polvi operoidaan avoleikkauksena. Sirun kohdalla sääriluun yläpään nivelpinta käännettiin vaakasuoraan asentoon ja kiinnitettiin ruuvien avulla paikalleen. Näin sääriluu ei pääse askeltaessa liikkumaan reisiluuhun.  Ennen leikkausta piti vielä suorittaa verikokeet, jotka osoittivat Sirun olevan kaikin puolin terve (jos lievää ylipainoa ei siis lasketa 😉 ).

Leikkaus sujui hyvin ja Siru oli kolmen jälkeen valmis kotiutumaan. Minulta meni kuitenkin kolme tuntia, ennen kuin sain ajettua Helsinkiin, missä minua odotti lääketokkurastaan huolimatta iloinen koira. Saimme hoito-ohjeet ja lähdimme sitten Somerolle, jossa tyttö pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan jalkojensa kantavuutta. Vietimme illan Somerolla isovanhempieni luona ja jatkoimme seuraavana aamuna matkaa kotiin Harjavaltaan.

Aluksi Sirun toipuminen näytti sujuvan hyvin, mutta eilen keskiviikkona huomasin jalassa turvotusta. Soittelin heti Apexille ja sieltä todettiin, että jalkaa olisi hyvä tulla näyttämään paikan päälle. Varasin siis uuden ajan perjantaiksi Helsinkiin. Pian lääkäristä kuitenkin soitettiin minulle takaisin päin ja sanottiin, että voisin viedä koiran näytille jonnekin lähempänä sijaitsevalle lääkärille, etten joutuisi jälleen kuluttamaan koko päivää autossa. Valitettavasti kello oli siinä vaiheessa jo niin paljon, etten saanut aikaa vielä illalla varattua. Sen sijaan päätin hieman löysätä sidettä ja antaa jalalle lisää kylmähoitoa. Aamulla turvotus oli vähäisempää ja sain poistettua loputkin siteestä. Haava punoitti, mutta muuten kaikki näytti omaan silmääni olevan ihan ok. Lääkkeiden anto oli sen sijaan melkoisen monimutkainen operaatio, sillä saatuaan lääkkeitä nyt muutaman päivän ajan, Siru päätti suhtautua epäluuloisesti kaikkeen tarjoamaani sapuskaan. Lähes tunnin tappelun jälkeen onnistuin saamaan Sirun nielemään lääkkeet veden avulla. Tämän jälkeen kello olikin niin paljon, että pystyin soittamaan Raumalle ja sovin eläinlääkäriajan töiden jälkeen puoli neljäksi.

Lähdin Sirun kanssa Raumalle käytännössä suoraan töistä, enkä ehtinyt ennen lähtöä vilkaisemaan jalkaa muuta kuin huomatakseni, että turvotus oli entisestään laskenut. Lääkärissä odotti kuitenkin ikävä yllätys, sillä paljastui, että osa tikeistä oli ruvennut purkautumaan ja haava oli punainen ja ärtynyt. En tiedä olivatko tikit alkaneet purkautua jo aikaisemmin, vai johtuiko kaikki siitä, että Siru onnistui poistamaan kauluksensa ajomatkan aikana, enkä huomannut sitä ennen kuin perillä. Näin Siru on saattanut matkan aikana nuolla haavaansa. Rauman lääkäri konsultoi paikallista ortopedia ja he päätyivät poistamaan tikit (viikon etuajassa), koska haava oli kuitenkin kiinni ja irtiröpsöttävät tikit aiheuttaisivat suuremman riskin haavan avautumiselle. Lisäksi jalkaan laitettiin haavaa hoitava side, jonka saan poistaa huomenillalla ja jatkaa haavan hoitamista haavavoiteella. Lääkäri ei onneksi uskonut, että leikatussa polvessa olisi ongelmia, sillä muuten Siru ei varaisi lainkaan painoa jalalleen. Nyt tyttö sentään  kävelee satunnaisia askeleita leikatulla jalalla ja jalan asento vaikuttaa oikealta. Toivottavasti nämä uudet lääkkeet auttavat tuohon haavan ärtyisyyteen emmekä joudu huomenna tekemään uutta lääkärireissua. Melkoinen show tästä jalan loukkaantumisesta uhkaa kuitenkin tulla. PIdetään nyt peukkuja, että tyttö toipuu ennalleen!

Siru leikkausta seuranneena aamuna:

sirutoipilas5

sirutoipilas3

sirutoipilas4

Toipilaan elämää

sirutoipilas1

Kuntoutusta on hyvä jatkaa, kun seurana ovat Sam ja Dean Winchester.

soritoipilas2

 

 

 

Nova 2 vuotta

Vadelmatassun Magic of Happiness ”Nova” täyttää tänään 2 vuotta!

Hyvää syntymäpäivää mun ihanalle pikku vauvalle ja muille Vadelmatassun Magic of -pennuille. Vastahan tämäkin oli ihan pieni karvapallo. Milloin siitä kasvoi tällanen aikuinen fiksu ja filmaattinen kaunotar? Maailman parhaan lumipallon lisäksi kaupanpäälliseksi tuli myös hyviä ystäviä ja tietysti paras kasvattaja ikinä. Paljon on kahteen vuoteen ehtinyt mahtua ja uusia seikkailuja odotellaan.

20150622_140649 20150622_140447 20150622_140645 20150622_140359

Sammariuutisia

DSCN6911

14.3. Kävin Novan kanssa Helsingin Tuomarinkartanolla järjestettävässä sammaririehassa. Paikalla oli useampi kymmenen samojedia ja Novalla näytti olevan todella mukavaa kavereiden kanssa. Erityisen suurta ylpeyttä koin itse siitä, että tunnistin Novan helposti muiden valkoisten koiruuksien joukosta. Samaisessa tapahtumasta tuli meille myös hoitoon Aava-pentu. Sammaririehat saivat jatkoa viime viikonloppuna kun mökilläni oli yhteensä 6 samojedia leikkimässä keskenään.